Suomen itäinen naapuri, kenties tunnetumpi nimellä Venäjä, on ollut jo vuosisatojen ajan mysteerinen ja kiehtova kohde suomalaisille. Vaikka meidät erottaa vain muutama kilometri valtavaa valtatietä, on Venäjä silti kuin toinen maailma.

Historiamme on kietoutunut yhteen monella tapaa. Monella tapaa myös solmuun. Aika ajoin tuntuu kuin eromme olisivat korottomat. Mutta ei huolta, rakastatpa Venäjää tai inhoat sitä, tässä artikkelissa matkaamme tutustumaan Suomen itäiseen naapuriin vitsikkäällä otteella.

Matkustamme ajassa taaksepäin, jonnekin Aleksanteri Suuren ja Timo Soinin välille. Aamu valkenee Pietarin linnassa, jossa tsaari Aleksanteri III kuitenkin nukkuu vielä aikalailla iisisti. Aamiaisen jälkeen hän kurkistelee ikkunasta ja miettii, mitä mahtaa naapurimaassa tapahtua.

Venäjän ja Suomen suhde onkin ollut kuin viihdekirja, jossa on jännitystä, draamaa ja ennen kaikkea paljon kärjistyksiä. Yrjö Kallisen sanoin: “Suomen ja Venäjän suhteessa on aina ollut vähän sellainen luonne, että vinkuminen ja haukkuminen on sopinut meille ja naukuminen ja pidätetty hymy Venäjälle.”

Mutta emme jää liikaa vellomaan menneisyyteen, sillä Venäjä on myös nykypäivänä täynnä jännittäviä käänteitä. Nyt, kun maailma muuttuu hurjaa vauhtia, Venäjä pysyy vähintäänkin yhtä arvaamattomana kuin kiljuva kehitysvammainen luolamies. Mikäpä sen hauskempaa kuin seurata vieressä, kun Venäjä pukeutuu sotilasasuun ja leikkii kansainvälistä politiikkaa?

Venäjän kulttuuri ansaitsee myös maininnan. Natsi-Saksan jälkeen kun piti löytää uusi pahismaa, aloitti Venäjä hurjan tempauksen: se loi monenkirjavan ja vaikuttavan kulttuurinsa avulla kiistattoman läsnäolon maailman näyttämöllä. Eikä siinä vielä kaikki – Venäjä on onnistunutkin olemaan samanaikaisesti sekä kauhuun herättävä että vastustamattoman suloinen.

Vaikka Venäjän ja Suomen suhde on ollut välillä ankea, ei se tarkoita sitä, etteikö meillä olisi yhteisiä hetkiäkin. Yhtä hyvin kuin Mannerheim ja Carl Gustaf tutustuivat toisiinsa kaksintaistelussa, myös suomalaiset ja venäläiset ovat oppineet tuntemaan toisensa uudessa ympäristössä: Leppävaaran Ikea:ssa. Siellä ruuhkassa saa venäläisetkin tutustua suomalaisten kärsivällisyyteen ja vainoharhaisuuteen, kun suomalaiset taas saavat opetella venäläisten sisäilmankestävyyttä.

Lopulta meidän on kuitenkin hyvä muistaa, että Venäjä on meille naapuri ja naapurin kanssa tulee tulla toimeen. Vaikka olemme erilaisia, olemme silti samanlainen kulttuuri kuin Koskenkorva ja krapula – emme voi toimia toisemme kanssa, mutta ilman toista emme voi elääkään.

Joten eiköhän lähdetä yhdessä tutustumaan Suomen itäiseen naapuriin ja ihmettelemään sen monimuotoisuutta ja oudon viehättävää charmia. Kuka tietää, ehkä jopa rakastut Venäjään, sillä niin moni on ennenkin rakastunut väärään ihmiseen!