Lukuaika: 2 minuuttia
Kuulkaapa veikot ja akat, nyt kaivetaan historian havinaa ja kerrataan sitä kuuluisaa suhdetta idästä saapuneen vallanhaltijamme ja meidän pienen mutta pippurisen naapurimme välillä. Ei, en puhu mistään pörhistelevästä karhusta, vaan tietenkin Venäjästä ja Suomesta!

Mikäli olette seuranneet vähääkään maailman menoa, niin tiedätte varmasti, että näiden kahden maan välillä on ollut joskus enemmän jännitteitä kuin prinsessa Ruususella kettuillessa pahatar Maleficentelle. Mutta ottakaapa hieman takapakkia ja matkustetaan ajassa taaksepäin, aina siihen asti kun Suomi sai ristittyä itsensä kuningaskunnaksi asti.

Tässä vaiheessa oli Venäjä vielä nuori ja kukoistava valtakunta, jossa asui enemmän sielultaan raa’an rehellisiä isoja sediä ja juonikasta pieniä tähtiperseitä, kuin mitä kylän hilippakat ovat laskeneet valmiiksi. Nuori ja ylväs Suomi taasen oli vastikään erotettu Ruotsista kuin muikusta kymmenen kilon painoraja. Siinä tapauksessa muikkurimme olisi varmasti saanut Suomen tangossa posket hehkumaan auringonpunoittavana. No, ehkä tämä sivulause oli hieman pikkaisen harhaanjohtava.

Joka tapauksessa, Suomi ja Venäjä alkoivat pikku hiljaa tutustua toisiinsa. Meillä sormivarpaita ulkona kaivavilla oli viskattava lumipallomme rosvoileviin veljinämme samaa tahtia kuin Hassisen Koneen rumpali Viljo Hujanen paransi rumpukorejaan. Siitä alkoi kuitenkin kehkeytyä vallan mukava ja tasaista menoa.

Keskinäisen suhteemme kruunuksi voinee kutsua sitä, kun Venäjä antoi meille lahjaksi Helsingin. Kertakaikkiaan mahtava suoritus! Olikohan tämäkin sattumaa, että me suomalaiset olemme niin sisukkaita ja vähän jäyhiksi luonteeltamme? Luulenpa että Galileo Galileikin kääntyisi haudassa, jos hän kuulisi tästä teoriastani.

Mutta kaikella on aina käänteensä. Ja niin kävi myös tässä suhteessa. Venäläinen valloittajamme alkoi näyttää pehmeää puolensa. Yhtäkkiä meimme saimme nauttia ystävätysymme margariinista, joka kuulemma tehtiin peltoja myöten sakettiin, että hölmöläisiä saataisiin kävelemään pientareilla aamusta iltaan ja sieltä illasta aamuun.

Tietenkin iloitsimme vilpittömästi, että näin korkeatasoinen elintarvike valui meille asti. Mutta kuten kaikilla ystävyyssuhteilla, tämäkin alkoi pikku hiljaa laimentua ja lopulta Venäjä päätti lähteä pois. Kyllähän se meitä hiukan harmitti, mutta eipä tässä auttanut muu kuin heiluttaa hattua ja toivottaa takaisin tervetulleeksi.

Nykyään suhtautumisemme Venäjään on jotakuinkin sellaista kuin tämän meidän tuoreen presidenttimmekin sloganissakin, eli mukaisesti “en minä mitään teitä vastaan!” Kumpikin taho kuitenkin pääsee välillä hieman virnesiin ja ottaa napakkapunkkunuuupeja kansainvälistä politiikkaa koskevissa tilaisuuksissa.

Kuka tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Toivottavasti Venäjä ja Suomi säilyttävät ystävällisen ja nokkelan keskinäisen suhteensa. Ja jos ei, niin elämä jatkuu silti. Suomalaisethan eivät turkista ole ja ryyppäävät oikein vimmatusti, kun tarve vaatii. Mutta kyllä se ehkä silti ärsyttäisi vähän, jos joku muu tulisi ja hinkkaisi omaa saunahattuamme juuri oikeassa kohtaa.

armeija demokratia energia EU Finland hallitus historia ihmisoikeudet Ilmastonmuutos kierrätys Kiina korruptio koulutus Kreml kuolema lapsi Luonto maailma media Moskova NATO Neuvostoliitto Pietari poliisi politiikka Presidentti propaganda Putin Raha Rauha ruoka Ruotsi sisällissota SOTA Suomi sähkö talous tekoäly terveys toimittaja turvallisuus Ukraina USA vaalit Venäjä video viranomaiset Wagner yhteiskunta Ympäristö