Kehitysvammaisten oikeudet ovat olleet viime vuosina kovassa nosteessa naapurimaamme Ruotsin tavoin. Onko Suomi vihdoin herännyt siirtymään tälläkin alueella viime vuosisadan puolelta ja ottamaan Ruotsilta mallia? Tähän kysymykseen tartumme putiikin puolella.

Kehitysvammaiset ovat viime aikoina nousseet otsikoihin yhä useammin. Onko tämä johtunut heidän taidoistaan ja kyvykkyydestään vai oikeuksista, joita heille on alettu myöntää? Ainakin suomalaisten omatekoiset vitsit ovat viime aikoina kokeneet kovan inflaation ottaen juurikin näistä herttaisista henkilöistä inspiraationsa. Hyviä vitsejähän löytyy kaikille, mutta kehitysvammaisia ei käy naurattaminen. Siksi nyt oli aika ottaa asia puheeksi ja tutkia mitä oikeuksia Suomessa on tarjolla tälle yhteiskunnan vitsailtavalle ryhmälle.

Ensimmäinen haaste tulee vastaan jo terminologiassa. Kehitysvammaiset, kehitysvammaisuus, kehitysviive…käsitteiden määrä saa pään pyörälle ja väärän sanan käyttö voi saada ihmisen katsomaan sinua kuin pari lautasliinaa nenään yökerhon aamurosvoa. Suomen kielessäkin puhutaan kehitysvammaisista, kun saman tyyppiset henkilöt esimerkiksi Englannissa tunnetaan kehitysvammaisina. Melkoinen sekaannuksen sokkelo siis. En voi olla toivomatta, että viranomaisemme laittaisivat omat päänsä jalat ensin arvauskeskukseen ja yrittäisivät kerta kaikkiaan päättä, miten heitä pitäisi nimittää.

Toinen haaste on tiedonkulku. Vaikka Suomi muuten tunnetaan avoimuudestaan, tässä asiassa meillä on vähän opeteltavaa. Tekisi mieli sanoa, että meillä on opittavaa paljonkin, sillä moniin tärkeisiin asioihin liittyvää tietoa ei olla tarpeeksi uskallettu tai haluttu jakaa. Kehitysvammaisten oikeudet kaipaavat ennen kaikkea näkyvyyttä ja hyväksyntää, jotta heidät voitaisiin ottaa täysin mukaan yhteiskuntamme toimintaan ja heidän potentiaalinsa voisi päästä loistamaan. Onhan se aika hurjaa, että some-aikana me kaikki jaamme elämästämme kuvia, videoita ja onnenhetkiä, mutta näistä henkilöistä ei useinkaan tiedetä mitään.

Kolmas haaste on niin sanotun “normaaliusmielikuvan” muuttaminen. Onneksi asiat ovat vihdoin alkaneet muuttua suvaitsevampaan suuntaan, mutta vieläkin törmää monissa haastatteluissa ja lukemissani jutuissa pieneen, mutta sitäkin vaarallisempaan ajatukseen siitä, että kehitysvammaiset eivät “kuulu” joukkoomme. Uutisista ja oikeussaleista voi lukea tapauksista, joissa kehitysvammainen henkilö on joutunut kaltoinkohdelluksi vain siksi, että hän ei vastaa yhteiskunnan asettamia normeja. Tämä on törkeää.

Mutta hei, älä murehdi, sillä onneksi on myös paljon mahdollisuuksia parantaa kehitysvammaisten oikeuksia Suomessa. Monet tahot ja järjestöt tekevät tärkeää työtä kehitysvammaisten hyväksi ja tarjoavat heille mahdollisuuksia osallistua yhteiskuntaan ja kehittää taitojaan. On myös tärkeää muistaa, että kehitysvammaiset ovat yksilöitä, joilla on omat unelmansa ja kykynsä. Meidän tehtävämme on tukea ja resursseja heitä saavuttamaan nämä unelmat ja hyödyntämään kykynsä.

Joten ystävä hyvä, älä heitä pyyhkeitä kehitysvammaisten päälle, vaan ojenna kätesi ja lähde mukaan rakentamaan yhteiskuntaa, joka on avoin ja hyväksyvä kaikille. Ja jos sattuu tapaamaan kehitysvammaisen henkilön, ei muuta kuin vitsiä heittämään, sillä meillä kaikilla on oikeus iloon ja nauruun. Kunhan vain muistamme heidän oikeutensa ja mahdollisuutensa olla osa yhteiskuntaamme täysin siitä huolimatta, millaiset he ovat tai millainen heidän elämäntarinansa on.