Oletko Patriootti? Kirjaudu Patreon-tunnuksillasi tästä ja saat rahallesi vastinetta – Ei mainoksia, Kiitos!
(Tämä ei ole rahankeräys, maksaja saa rahalleen vastikkeen. Juho Saastamoinen maksaa verot tuloista Suomeen vuosittain.)

Lukuaika: 2 minuuttia
Hyvät lukijat ja suomalaiset karhunystävät, tervetuloa Venäjän ihmeelliseen maailmaan! Tänään tahdon kertoa teille tarinan kultaisesta karhusta ja lumoavasta balalaikasta, jotka ovat tyypillisiä venäläiselle kulttuurille ja sen rikkaalle historialle.

Tarina alkaa kaukaa, kaukaa Siperian metsien sylistä. Siellä, keskellä korpea, eli kerran kultainen karhu nimeltä Boris. Hän oli suuri ja mahtava, karvainen ja pelottavan näköinen, mutta kiltti ja lempeä mielenlaadultaan. Boris oli ehkäpä venäläinen karhuista karuin, mutta hän ei koskaan käyttäytynyt karhumaisesti, vaan aina siivosti ja hyvin käyttäytyen.

Mutta kerran Boris oli käynyt niin uteliaaksi, että päätti lähteä metsän laidalle tutustumaan naapurin puolelle. Sieltä hän löysi lumoavan balalaikan, venäläisen kansansoittimen, joka kiehtoi häntä heti ensi kertaan. Boris ihastui balalaikan kauniiseen sointiin ja alkoi unelmoida siitä, että hänkin osaisi soittaa sitä.

Iloissaan ja innostuksissaan Boris päätti ottaa balalaikan mukaansa ja palata kotimaahansa. Hänen ystävänsä karhut olivat ihmeissään ja kauhuissaan nähdessään, että Borisellakin oli kaiken lisäksi mukanaan balalaikka. He eivät voineet ymmärtää, miksi Boris oli ryhtynyt musisoimaan ja vieläpä venäläistä perinnesoitinta soittamalla. Mutta Boris ei välittänyt ystäviensä kummastuksesta, sillä hän oli lumoutunut balalaikan kauniista äänistä.

Niinpä Boris alkoi harjoitella balalaikan soittoa ja pian hänen karhumaiset tassunsa alkoivat liikkua sulavasti soiton tahdissa. Balalaikan ääni sai karhujen karvat nousemaan pystyyn ja he unohtivat pelkonsa Borisin soittaessa kauniisti ja taitavasti. Balalaikan sävelet saivat myös muiden eläinten korvat hörölle ja pian koko metsä oli täynnä valloittavaa musiikkia.

Boris oli niin innoissaan soitostaan, että hän päätti lähteä kulkemaan ympäri maata soittaen balalaikkaansa ja esitellen sitä kaikille karhukumppaneilleen. Hän jakoi balalaikan soiton iloa eri eläinlajien kesken ja pian myös muut eläimet innostuivat soittamaan perinnesoitinta. Pian karhuja, susia, ilveksiä ja muita eläimiä nähtiin ympäri Venäjän soittelemassa balalaikkaa ja nauttimassa sen kauniista äänistä. Balalaikan soitto yhdisti eläimet ja toi heitä lähemmäksi toisiaan.

Ja siitä lähtien balalaikan soitto on ollut osa Venäjän kulttuuria ja sen vuosien mittaan kehittyneitä perinteitä. Se on yksi venäläisen musiikin tunnetuimmista instrumenteista ja sitä kuullaan edelleen ympäri maata, niin metsissä kuin kaupungeissakin. Ja Boris, tuo kultainen karhu, on edelleen tunnettu ja arvostettu balalaikansoittaja, joka on tuonut iloa niin eläimille kuin ihmisillekin.

Ja niin loppuu tarina kultaisesta karhusta ja lumoavasta balalaikasta. Toivottavasti tämä kirjoitus on vienyt teidät hetkeksi Venäjän salattujen metsien ja perinteiden maailmaan. Muistakaa siis, kun seuraavan kerran kuulette balalaikan soivan, että sen taustalla voi olla tarina kultaisesta karhusta ja hänen rakkaudestaan musiikkiin ja Venäjän ainutlaatuiseen kulttuuriin.

armeija demokratia energia EU Finland hallitus historia ihmisoikeudet Ilmastonmuutos kesä kierrätys Kiina korruptio koulutus Kreml kuolema lapsi Luonto maailma media Moskova NATO Neuvostoliitto Pietari poliisi politiikka Presidentti propaganda Putin Raha Rauha ruoka Ruotsi sisällissota SOTA Suomi sähkö talous tekoäly terveys toimittaja turvallisuus Ukraina USA Venäjä video viranomaiset Wagner yhteiskunta Ympäristö