[rank_math_breadcrumb]

[gtranslate]

Oletko Patriootti? Kirjaudu Patreon-tunnuksillasi tästä ja saat rahallesi vastinetta – Ei mainoksia, Kiitos!
(Tämä ei ole rahankeräys, maksaja saa rahalleen vastikkeen. Juho Saastamoinen maksaa verot tuloista Suomeen vuosittain.)

Kuinka moni suomalainen on haaveillut matkustavansa Venäjälle? Luultavasti ainakin yksi – ja se yksi olen minä. Olen aina ollut kiinnostunut naapurimaastamme, jossa karhut juoksevat kaduilla ja vodka virtaa niin kuin meillä kahvi. Mutta matkan suunnittelu Venäjälle ei ole aivan yksinkertaista, ja moni varmasti kyseenalaistaa järkipolitiikkani lähteä tällaiselle retkelle. Mutta hei, kuka tarvitsee järkeä, kun voi kokea aitoa seikkailua ja ehkä jopa löytää venäläissydämensä?

Niinpä päätin hypätä karhun rakenteleman siltojen yli ja suunnata matkani itäiseen suuntaan. Ensimmäinen huomioni Venäjälle saapuessani oli, että ilmasto oli samanlainen kuin Suomessa – kylmä ja synkkä. Mutta koettakaa panna pahaksi, sillä se antaa venäläisille ihanan syyn olla aina niin murheellisia ja salaperäisiä.

Ensimmäinen kohteemme oli tietysti Moskova, Venäjän pääkaupunki. Siellä ihmettelimme punaisia torneja ja valtavia aukioita. Eikä aikaakaan, kun pääsin itse todistamaan, miten suuri ero on venäläisten ja suomalaisten käytöksessä. Kun osoitin sormellani pääni päälle ja kysyin varmalla englannin kielellä, että missä on Kremli, yksi venäläinen mies piti minua pakenemaan. Luulin, että hän oli kateellinen upealle ruskealle tukalleni, mutta kävi ilmi, että hän luuli minun tehneen jonkinlaisen kiroilueleen. Ilmeisesti käsimerkit ovat erilaisia Venäjällä.

Seuraavaksi suuntasimme Pietariin, joka on tunnettu lukemattomista kulttuurikohteistaan. Päätin kiepauttaa kyynärpääni läpi näyttääkseni, että olen aivan paikallinen. Harmittavasti seuraavan päivän jouduin viettämään sairaalassa ja opettelemaan venäjän kieltä uusien ystävieni kanssa – jotka siis olivat lääkäreitä, vähempiin en tutustunut. Vaikka meidän kielimuuri oli korkeampi kuin Venäjän korkein vuori, oli hienoa huomata, kuinka venäläiset ovat ystävällisiä ja auttavaisia – vaikkakin hieman painostavia, kun puhuvat läheltä kasvoja.

Matkustimme myös Trans-Siperian junalla, joka oli kokemus sinänsä. Vaunun yhteistilassa lauloin karaokea venäläisten isoveljieni kanssa ja näytin heille, kuinka grillata makkaroita puukeppeihin. Täytyy myöntää, että välillä oli hieman pelottavaa, kun näiden karvaisien ja pelottavien miesten joukossa oli ainoa vaaleaverikkö, mutta onneksi sain vakuuteltua heille, että olen vain Suomesta ja huonoja stand up -vitsivariantteja.

Viimeinen pysäkkimme oli Uusi-Valtaisa-Venäläinen-Asutuskeskus-niminen paikka, josta kuulin kaverilta, jonka sukulaisten naapurin pomo tiesi ovestaan ohikiitävän junan kuljettajan. Siellä minulle paljastui, että venäläiset ovat myös hyvin uskonnollisia ja haluavat pitää jumalansa lähellään. Ymmärsin tämän, kun huomasin jumalankuvan roikkuvan hotellihuoneeni katossa ja naapurin kirkkovahti opasti minulle oikean tavan räjäyttää rukoussavukkeet.

Lopulta oli aika palata takaisin Suomeen, jossa karhut eivät juoksentele kaduilla ja vodkaa ei tarjoilla aamupalalla. Mutta ennen kuin hyppäsin jälleen sukulaiseni rakentamaan siltaan ja toivoin, ettei karhu vain heräisi talviuniltaan keilatessamme sen yli, päätin tehdä merkittävän päätöksen. Päätin, että kuka tarvitsee rakkaudenelämää, kun voi rakastua matkailuun? Joten rakkaan Venäjäni, minä tulen takaisin – ja silloin haluan jäädäkin.

armeija demokratia energia EU Finland hallitus historia ihmisoikeudet Ilmastonmuutos kesä kierrätys Kiina korruptio koulutus Kreml kuolema lapsi Luonto maailma media Moskova NATO Neuvostoliitto Pietari poliisi politiikka Presidentti propaganda Putin Raha Rauha ruoka Ruotsi sisällissota SOTA Suomi sähkö talous tekoäly terveys toimittaja turvallisuus Ukraina USA Venäjä video viranomaiset Wagner yhteiskunta Ympäristö