Etusivu > “Kun kuppi menee nurin: lemmikit keittiössä” #huumori #leikkaamattomato #arkikeskustelu

07.06.2024 14:46

"Kun kuppi menee nurin: lemmikit keittiössä" #huumori #leikkaamattomato #arkikeskustelu
Lukuaika: 2 minuuttia

Aamu alkoi kuten mikä tahansa muu aamu. Kahvinkeittimen surina täytti keittiön, ja olin juuri saamassa ensimmäistä hörppyä elämäneliksiiriäni, kun yhtäkkiä kuului kova kolahdus. Käännyn katsomaan, ja siinä se taas seisoo: kissa, joka on juuri tiputtanut kupin pöydältä.

“Kiitos, Miisu, juuri mitä tarvitsin tänä aamuna”, sanoin ironisesti ja aloin siivota sotkua. Miisu katsoi minua syvällä halveksunnalla, ikään kuin sanoen: “Olisit ottanut sen kaakaon, minkä kaadoin lattialle eilen.”

Ja sitten on vielä koirani, Rekku. Rekku on maailman uteliain koira, joka on päättänyt, että keittiön roskakori on kuin aarrearkku, joka täytyy tutkia vähintään kerran päivässä. Yhtenä päivänä löysin hänet, kun hän oli saanut roskakorin kumoon ja levittänyt sisällön ympäriinsä. Rekku katsoi minua kieli pitkällä, kuin sanoen: “Katso, löysin tämän eilen unohtamasi puolikkaan pizzan! Eikö olekin hyvä löytö?”

Joskus mietin, että lemmikit ovat kuin pieniä, karvaisia keittiötonttuja, jotka ovat päättäneet tehdä elämästäni yhden suuren keittiöseikkailun. Miisun mielestä kaikki pöydälle jätetty on vapaata riistaa, ja Rekku taas varmistaa, ettei yksikään ruoan murunen mene hukkaan.

Pahimpia ovat ne hetket, kun yritän valmistaa ruokaa. Kerta toisensa jälkeen huomaan, että keittiön lattialle on ilmestynyt uusi este – yleensä Miisun muodossa. Hän makaa keskellä lattiaa, ja kun yritän astua hänen yli, hän tekee äkillisen kierähdyksen ja tarttuu jalkaani kuin ninjakissa. Tämä johtaa usein siihen, että tiputan jotain, ja siinä vaiheessa Rekku on jo valmiina nappaamaan saaliin.

Viime viikolla yritin leipoa kakkua. Miisu päätti, että jauhopussi oli oiva leikkikalu, ja sekunnissa keittiö näytti siltä kuin siellä olisi satanut lunta. Rekku puolestaan onnistui syömään puolet taikinasta, kun käänsin selkäni. Kakusta tuli hieman… erilainen. Kutsuin sitä “Improvisoiduksi leivonnaiseksi”. Maku oli, noh, mielenkiintoinen.

Mutta kaikista kommelluksista huolimatta, en vaihtaisi näitä karvaisia keittiökumppaneitani mihinkään. He tuovat elämääni iloa ja naurua – joskus vähän liikaakin. Ja jos joskus tuntuu, että kuppi menee nurin, voin aina lohduttautua ajatuksella, että elämä ilman näitä pieniä keittiötonttuja olisi paljon tylsempää.

Joten seuraavan kerran, kun löydän kahvini lattialta ja kakkuni pureksittuna, muistan vain hymyillä ja ajatella: “Tämä on vain yksi osa suurta, karvaista seikkailua nimeltä elämä.”

© 2024 Juho Saastamoinen .FI - Kaikki oikeudet pidätetään. Välimuistiversio: 2024/06/25 12:04:56