Etusivu > #metsät #salaperäisyys #tarinat #olennot #seikkailu

07.06.2024 14:16

#metsät #salaperäisyys #tarinat #olennot #seikkailu
Lukuaika: 2 minuuttia

Olipa kerran synkän synkässä metsässä, jossa puiden lehdet kuiskivat salaperäisiä tarinoita ja varjot näyttivät tanssivan omia tanssejaan. Tämä ei ollut mikään tavanomainen metsä, sillä täällä asustelivat mitä kummallisimmat olennot. Kyllä, täällä oli kaikkea aina puhuvista peuroista tohtoriopintoja suorittaviin pöllöihin. Ja arvatkaa mitä? Tämä on tarina juuri niistä seikkailuista, joita metsässä voi kohdata.

Ensimmäinen olento, johon törmäsin, oli herra Sieni. Hän oli pieni, pyöreä ja erittäin vakava. Hänellä oli valkoinen hattu ja punainen takki, ja hän oli selvästi johtamassa jotain sienikapinaa. “Mitä sinä täällä teet?” hän kysyi, ja katsoi minua nenänvarttaan pitkin. “Tulin vain katsomaan, löytyykö täältä mitään salaperäistä,” vastasin.

“Salaperäistä? Meillä on täällä sienien vuosikokous menossa, ja sinä puhut salaperäisyydestä!” herra Sieni puuskahti. Pian huomasin, että koko metsänpohja oli täynnä sieniä, jotka muodostivat eräänlaisen sieniorkesterin. He soittivat metsän hymniä, johon kuului paljon hiljaista huminaa ja satunnaisia kurkkuääniä.

Matkani jatkui syvemmälle metsään, kun törmäsin puhuvaan pöllöön nimeltä professori Huu. Hän oli juuri pitämässä luentoa linnunradan synnystä ja siitä, kuinka tähtien valo vaikuttaa puiden kasvuun. “Kuulostaa mielenkiintoiselta,” sanoin, “mutta voisitko kertoa minulle jotain salaperäistä?”

Professori Huu katsoi minua silmälasiensa yli ja sanoi: “Kaikista salaperäisintä täällä metsässä on se, että puut osaavat kertoa vitsejä. Se on sellaista huumoria, että siinä on aina jotain juurta jaksain.”

Jatkoin matkaani ja törmäsin vanhaan tammeen, joka näytti siltä, että se oli nähnyt parempiakin päiviä. “Mikä on metsän suosituin peli?” kysyin siltä. Tammenterhon suuruinen hymy levisi vanhan tammen kasvoille. “Piiloleikki tietenkin! Kaikki täällä piiloutuvat ja vain harvat löytävät takaisin.”

Mutta sitten kohtasin kaikkein salaperäisimmän olennon: Metsän Hengen. Hän ilmestyi yllättäen sumusta ja oli kuin sekoitus kaikkia metsän asukkaita: vähän sieniä, vähän pöllöä ja vähän tammea. “Mitä sinä täällä teet?” hän kysyi.

“Tulin vain etsimään seikkailua ja salaperäisiä tarinoita,” vastasin. Metsän Henki nauroi lempeästi. “Seikkailu on juuri sitä, mitä löydät. Salaperäisyys on aina läsnä, kun katsot tarpeeksi tarkkaan. Ja tarinat? No, ne ovat vain metsän tapa kertoa, että olet tervetullut takaisin milloin tahansa.”

Näin päättyi seikkailuni salaperäisessä metsässä. Mutta tiedän, että kun palaan, löydän uusia tarinoita, uusia olentoja ja uusia seikkailuja. Olkoot ne sitten puhuvia sieniä, viisaasti huutelevia pöllöjä tai vitsejä kertovia puita, metsä on aina täynnä yllätyksiä. Ja se, jos mikä, on paras tarina kaikista.

© 2024 Juho Saastamoinen .FI - Kaikki oikeudet pidätetään. Välimuistiversio: 2024/06/25 13:01:54