Etusivu > “Sukulaisen myöhästyminen ja joulupöydän katastrofi.” #hauskaa #joulu #perhe

07.06.2024 13:10

"Sukulaisen myöhästyminen ja joulupöydän katastrofi." #hauskaa #joulu #perhe
Lukuaika: 2 minuuttia

Voi hyvänen aika, joulua odotetaan aina kuin kuuta nousevaa – ihan niin kuin se olisi kerran vuodessa! No mutta, istu alas ja kuuntelepa, kun kerron, miten meidän perheen joulupöytä sai tänä vuonna aivan uuden merkityksen.

Kaikki alkoi siitä, kun serkkupoika Matti päätti myöhästyä. Ei siinä mitään, kyllähän me Matin tuntemme – mies, joka on aina myöhässä, mutta saapuu paikalle kuin ei olisi koskaan ollutkaan. Tällä kertaa hän tosin otti myöhästymisen aivan uudenlaiseen ulottuvuuteen. Kun kello löi kuusi ja muut olivat jo aloittaneet perinteisen joululaulujen hoilaamisen (jossa muuten äiti aina laulaa eri sävellajissa kuin muut), Matti lähetti viestin: “Olen kohta siellä!”

No, kohta osoittautui olevan aika suhteellinen käsite. Me muut yritimme pitää tunnelmaa yllä, mutta nälkä alkoi kurnia vatsassa. Lopulta päätimme aloittaa ruokailun ilman Mattia. Kun Matti vihdoin saapui – toisin sanoen, kun kinkku oli jo puoliksi syöty ja lanttulaatikko mystisesti kadonnut (ilmeisesti isoisä oli ottanut varman päälle ja syönyt sen kokonaan) – hän toi mukanaan jotain, mitä emme olleet osanneet odottaa: koiransa Repen.

Repestä voisi sanoa, että se on varsin innokas tapaus. Innokas on tosin ehkä understatement, koska se pirulainen ryntäsi suoraan ruokapöydän alle ja alkoi haukkua kuin maailma olisi loppumassa. Mummo, joka oli juuri ottamassa toista annosta rosollia, säikähti niin, että kaatoi kulhon suoraan naapurin syliin. Naapurin Topi, joka tunnetaan siitä, ettei hän hirveästi perusta vihanneksista, sai kerralla päivän vitamiinit naamalleen.

Ja entä sitten se kinkku? No, voitte kuvitella, että Repe ei kauaa aikaillut ennen kuin se oli kimpassa kinkun kanssa. Me yritimme pyydystää koiraa, mutta sehän oli kuin saippuapala kylpyammeessa. Lopulta isä sai napattua Repen kiinni, mutta siinä kohtaa kinkku oli jo niin nuoltu, että se näytti enemmän siltä kuuluisalta Mona Lisan hymyltä kuin joulukinkulta.

Mutta eihän siinä vielä kaikki! Kävi ilmi, että Matti oli unohtanut tuoda sen yhden ainoan asian, joka hänen piti tuoda: joulutortut. Joten siinä me sitten istuimme jälkiruoatta, kunnes naapuri Topi, joka oli edelleen rosollissa, totesi kuivasti: “Onneksi on joulumieltä, sitä ei voi nuolla pois.”

Lopulta nauroimme koko tilanteelle niin, että poskia särki. Ja vaikka pöytä oli katastrofi ja jälkiruoka jäi saamatta, oli meillä ainakin yksi asia tallessa: perheen yhteinen hetki, joka muistetaan vielä pitkään. Ja eikö se kuitenkin ole joulun todellinen tarkoitus?

Joulupöydän katastrofi oli siis täydellinen menestys! Kiitos Matin, Repen ja rosollikylvyn. Ensi vuonna ehkä opimme ottamaan rennommin – tai ainakin piilottamaan kinkun paremmin!

© 2024 Juho Saastamoinen .FI - Kaikki oikeudet pidätetään. Välimuistiversio: 2024/06/25 11:38:17