Etusivu > Aikuisen elämän kommellukset työhaastatteluissa #huumori #työelämä #koomisuus

08.06.2024 00:07

Lukuaika: 2 minuuttia

Työhaastattelut ovat aikuisen elämän versio sokkotreffeistä: menet paikalle parhaissa vaatteissasi, yrität tehdä vaikutuksen ja toivot, että he eivät huomaa, kuinka paljon hikoilet. Olen kokenut näissä tilanteissa kaikenlaista, ja ajattelin jakaa muutaman kommelluksen, jotta huomaatte, ettette ole yksin tässä työelämän karusellissa.

Erään kerran menin haastatteluun, jossa ilmapiiri oli niin jäykkä, että olisin voinut käyttää sitä telineenä. Istuin alas ja haastattelija kysyi heti: “Missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua?” Paniikissa vastasin: “Toivottavasti en tässä samassa haastattelussa!” Se ei ollut paras aloitus, mutta hei, ainakin olin rehellinen.

Sitten oli se kerta, kun olin niin jännittynyt, että unohdin oman nimeni. Haastattelija katseli minua kuin olisin juuri unohtanut, miten hengitetään. “Voitko kertoa vähän itsestäsi?” hän kysyi. Vastasin: “No, aloitetaan sillä, että… hetkinen, kuka minä olenkaan?” Se oli hetki, jolloin toivoin, että lattia imaisee minut sisäänsä.

Yksi hauska tapaus sattui, kun yritin olla liian nokkela. Haastattelija kysyi: “Mikä on suurin heikkoutesi?” Olin lukenut jostain, että tähän kannattaa vastata jotain, joka kuulostaa heikkoudelta mutta on oikeasti vahvuus. Joten sanoin: “Olen perfektionisti.” Haastattelija katsoi minua hetken ja sanoi: “No, se ei ole kovin kekseliästä.” Sen jälkeen päädyin sanomaan, että “katson liikaa Netflixiä.” Se oli ainakin rehellistä, mutta ei ehkä ihan sitä, mitä he etsivät.

Eräässä haastattelussa olin niin innostunut, että unohdin kysyä palkasta. Kun haastattelija lopuksi kysyi, oliko minulla mitään kysymyksiä, vastasin: “Milloin voin aloittaa?” Hän nauroi ja sanoi: “No, katsotaan nyt ensin tämä haastattelu loppuun.” Opin, että joskus kannattaa hengittää ja laskea kymmeneen ennen kuin ryntää eteenpäin kuin innokas pentu.

Ja kuka voisi unohtaa sen haastattelun, jossa yritin olla hauska. Haastattelija kysyi: “Miksi haluat työskennellä täällä?” Sanoin: “No, palkka olisi kiva alku!” He eivät nauraneet. Opin, että huumori ei aina kanna työhaastatteluissa, vaikka kuinka yrittäisi.

Jos jotain olen oppinut näistä kommelluksista, niin sen, että työhaastattelut ovat kuin elämän oma stand-up-esitys. Joskus naurat, joskus itket, mutta ainakin yrität parhaasi. Ja hei, jos et saa työtä, voit aina kertoa tarinan seuraavassa illanvietossa ja saada kaikki nauramaan. Se on jo itsessään voitto, eikö?

© 2024 Juho Saastamoinen .FI - Kaikki oikeudet pidätetään. Välimuistiversio: 2024/06/22 04:20:44