# #Kielikysymys #IwanoFrankivsk #Korkeakoulu #Neurokirurgia #Opetus

Iwano-Frakivskin kansallisessa lääketieteellisessä yliopistossa on käynnistynyt kiivas keskustelu kielikysymyksestä, joka sai alkunsa opiskelijan julkaisemasta väitteestä. Hän syyttää yhtä opettajaa siitä, että tämä opettaa neurokirurgiaa venäjäksi ja reagoi aggressiivisesti opiskelijoiden huomautuksiin. Tällaiset tapahtumat herättävät kysymyksiä niin opetuskulttuurista kuin kielipolitiikasta Ukrainassa.

Opiskelija, nimeltään Denys Dudko, kertoo ensituntinsa jälkeen, että opettaja, Vyacheslav Botev, ilmoitti olevan Donetskista ja aikovansa opettaa venäjäksi. Tämä on herättänyt opiskelijoissa huolta, sillä Ukrainan kielilainsäädäntö ja yhteiskunnallinen konteksti asettavat vaatimuksia opettajien kielelliselle käytölle. Onko oikein, että venäjänkielinen opetus jatkuu, kun maassa käydään sotaa? Moni opiskelija kokee, että tämä on loukkaus heidän oikeuksiaan ja kansallista identiteettiään kohtaan.

Sosiaalisen median reaktiot ovat jakautuneet. Osa tukee opiskelijaa ja hänen vaatimustaan suomenkielisestä opetuksesta, kun taas toiset puolustavat opettajaa ja hänen oikeuttaan opettaa omalla äidinkielellään. Tämä jako heijastaa laajempaa yhteiskunnallista jakautumista, joka Suomessa on ollut näkyvissä erityisesti viimeisten vuosien aikana. Onko tässä kyseessä yksilön oikeus ilmaista itseään, vai onko tärkeämpää kunnioittaa kulttuurisia ja kansallisia normeja?

Mielenkiintoista on myös se, että opiskelijat, jotka ovat olleet läsnä Botevin luennoilla, ovat puolustaneet häntä. He väittävät, että opettaja on yrittänyt puhua ukrainaksi ja jakaa arvokasta tietoa omasta kokemuksestaan, jota ei löydy oppikirjoista. Tämä tuo esiin kysymyksen opettamisen laadusta ja siitä, miten kieli vaikuttaa oppimiseen. Onko se tehokasta, että opettaja käyttää kieltä, jota osa opiskelijoista ei ymmärrä? Eikö opettajan tulisi mukautua opiskelijoiden tarpeisiin?

Iwano-Frakivskin pormestari, Ivan Marczynski, on ilmoittanut, että tällaisen opettajan ei tulisi olla yliopistossa, ja hän on luonut komitean tutkimaan tapausta. Hänen kantansa on jyrkkä: opettajien tulisi käyttää ukrainaa, ja venäjän kielen käyttö on hyväksymätöntä. Tämä asettaa opettajat vaikeaan asemaan, erityisesti niille, jotka ovat muuttaneet Ukrainaan ja saattavat käyttää venäjää äidinkielenään. Miten he voivat sopeutua uuteen ympäristöönsä, jos heitä syrjitään kielen perusteella?

Tämä tapaus nostaa esiin laajemmat kysymykset kielestä, identiteetistä ja opetuksesta. Kielikysymykset ovat herkkä aihe, ja niihin liittyy paljon tunteita. On tärkeää löytää tasapaino, jossa kunnioitetaan kaikkien osapuolten oikeuksia ja tarpeita. Yliopistojen tulisi olla paikkoja, joissa eri kulttuurit ja kielet voivat kohdata, mutta samalla on tärkeää ylläpitää kansallista identiteettiä ja kielen käyttöä, joka heijastaa yhteiskunnan arvoja.

Lopuksi on selvää, että kielikysymykset tulevat jatkossakin olemaan ajankohtaisia. Iwano-Frakivskin tapaus on vain yksi esimerkki siitä, kuinka monimutkaiseksi keskustelu kielen käytöstä voi muodostua. Meidän on jatkuvasti kysyttävä, mitä kieltä käytämme, miksi ja kenelle. Tämä ei ole vain akateeminen kysymys, vaan kysymys identiteetistä, kulttuurista ja yhteisöistä, joissa elämme.