Elämme maailmassa, jossa empatia, ystävällisyys ja halu auttaa ovat periaatteita, joita pidetään arvossa – ainakin teoriassa. Käytännössä on kuitenkin aivan liian tavallista, että mitä enemmän venyt itseäsi auttaaksesi toista, sitä suuremman riskin otat tulla petetyksi, hyväksikäytetyksi tai jopa hylätyksi. Miksi? Koska joskus juuri ne ihmiset, joita yrität pelastaa, ovat niitä, jotka lopulta kääntyvät sinua vastaan ja sytyttävät tulen, joka tuhoaa kaiken rakentamasi.

Onko kyse kiittämättömyydestä? Ehkä. Vai onko kyse siitä, että jotkut ihmiset eivät osaa arvostaa toisten vaivannäköä, kun se annetaan heille liian helposti? Se on selvää, että tällaiset tilanteet jättävät jälkensä. Ne tekevät sinusta varautuneemman, kylmemmän ja vähemmän halukkaan ojentamaan kättäsi tulevaisuudessa. Ja voiko sitä syyttää? Kuinka monta kertaa ihminen voi antaa itsensä tulla poljetuksi, ennen kuin alkaa suojella itseään?

Tässä on ongelma: auttamisen halu on syvällä meissä. Se ei ole heikkous, vaan vahvuus – ainakin niin meille on opetettu. Mutta kun hyväsydämisyys kohdistetaan väärään ihmiseen, siitä tulee helposti painajainen. Hyväsydämisyys ilman rajojen asettamista ei ole enää hyve, vaan tilaisuus toiselle käyttää sinua hyväkseen.

Jokainen meistä on nähnyt sen: ystävä, sukulainen tai kollega, joka tuntuu hukkuvan omiin ongelmiinsa, ja sinä päätät ojentaa pelastusrenkaan. Sen sijaan, että he ottaisivat kiitollisena apusi vastaan, he ehkä vaativat enemmän, vetävät sinut mukaan kaaokseensa tai jopa syyttävät sinua, jos asiat eivät mene odotetusti. Ja kun kaikki on sanottu ja tehty, he saattavat kääntyä pois ilman kiitoksen sanaa – tai vielä pahempaa, jättävät sinut käsittelemään heidän sotkunsa yksin.

Missä kulkee raja? Milloin auttaminen lakkaa olemasta jalo teko ja muuttuu itsesi uhraamiseksi niiden puolesta, jotka eivät sitä arvosta? Meidän on aika alkaa puhua rehellisesti siitä, että auttamisen ei pitäisi tarkoittaa oman hyvinvointimme laiminlyömistä. On aika tunnistaa, että jos joku käyttää hyväkseen apuasi tai pettää luottamuksesi, se ei tee sinusta heikkoa – se tekee heistä kiittämättömiä.

Tämä maailma tarvitsee enemmän empatiaa, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Jossain vaiheessa meidän on ymmärrettävä, että jokaisella on vastuu omasta elämästään. Voit ojentaa auttavan käden, mutta jos joku tarttuu siihen vain vetääkseen sinut mukanaan kuiluun, on täysin oikein vetää kätesi takaisin. Sinun arvosi ei määräydy sillä, kuinka monta kertaa annat itsesi tulla hyväksikäytetyksi, vaan sillä, että osaat pitää huolta myös itsestäsi.

Joskus ne, joita yritämme pelastaa, ovat juuri niitä, jotka sytyttävät tulen selkämme takana. Mutta se ei tarkoita, että sinun pitäisi lopettaa auttaminen kokonaan – se tarkoittaa, että sinun pitää oppia valitsemaan tarkemmin, kenelle annat itsestäsi.