Aina voi vähän vittuilla – Kontio & Parmas ei petä!

Jos suomalainen huumori olisi viinipullo, **Kontio & Parmas** olisi se hyvä, vahva punaviini, joka kääntää hymyn suupieliin ja vähän tökkää kylkeen samalla. Nelosella ja Ruudussa aikoinaan pyörinyt sarja on naurattanut meitä jo useamman kauden, eikä tyyli ole muuttunut: absurdia komediaa, kuivaa vittuilua ja kerta kaikkiaan älyttömiä juonenkäänteitä.

### Kun poliisit painavat ”perinteistä duunia”
Kuvittele, että poliisilaitoksella ei istuisikaan harmaatukkainen komisario, joka pohtii, kuka murhasi kenet ja miksi. Ei, täällä operoivat Kontio ja Parmas – tai oikeastaan pyörivät ympäriinsä, aiheuttavat sekasortoa ja onnistuvat silti aina jotenkin ratkaisemaan tapaukset. Heidän menettelytapansa eivät ehkä ole poliisioppikirjojen mukaisia, mutta eipä niillä oppikirjoilla Tampereen nurkilla juuri juhlita.

Kontio (Kai Lehtinen) on poliisimaailman vastine Jukolan Juhanille: perinteinen, vähän vanhanaikainen, ja ajoittain niin pihalla modernista maailmasta, että tekee mieli ojentaa kompassi. Parmas (Pirjo Lonka) puolestaan on virkavalta rehellisimmillään – paitsi silloin, kun hän ei ole. Yhdessä he muodostavat parivaljakon, jonka toimintatavat ovat lähinnä sekamelska, mutta aina yhtä viihdyttävä sellainen.

### Kuiva huumori ja hilpeät absurditeetit
Mikä tekee **Kontio & Parmaksesta** niin hauskan? Se, että kaikki otetaan vähän liian vakavasti – ja sitten ei oteta ollenkaan. Jokainen kohtaus tuntuu alleviivaavan suomalaista mentaliteettia: ”Ei tässä mitään hätää, paitsi että on, mutta ei nyt siitä sen enempää.” Kaiken keskellä hahmot heittävät toisilleen kommentteja, jotka ovat samaan aikaan rakastettavia ja niin kiusallisia, että tekee mieli kääntää katse pois.

Tampere toimii täydellisenä näyttämönä tälle hullunkuriselle poliisityölle. Sarja käyttää ympäristöään hyväksi tavalla, joka saa katsojan miettimään: ”Onkohan siellä oikeasti tällaista?” (Spoilerivaroitus: ehkä vähän.)

### Miksi Kontio & Parmas toimii?
Yksinkertaista: sarja osaa nauraa itselleen. Se ei ota mitään liian vakavasti, ei edes omia juonikuvioitaan. Vaikka hahmot ovat paikoin karikatyyrejä, heistä välittää silti. Lisäksi sarjan vittuiluhuumori on täynnä pohjimmiltaan hyväntahtoista piikittelyä – suomalaista suorasukaisuutta parhaimmillaan.

Jos kaipaat kevyttä, mutta kekseliästä katsottavaa, jossa huumori ja sydän lyövät kättä, **Kontio & Parmas** on nappivalinta. Ja muista: aina voi vähän vittuilla, mutta pilke silmäkulmassa.