Kesäyön rauha mökillä, tähdet kimmeltävät yllä. Kaikki tuntui täydelliseltä, kunnes yksi ääni rikkoo hiljaisuuden. Se on ärsyttävä, tunkeileva ääni, joka tulee naapurimökin suunnasta. Joku juhlii, nauraa ja huutaa kuin ei olisi mitään väliä muiden rauhasta.
Kävelin mökin terassille, viha sisälläni kiehuen. Miten voi olla niin itsekeskeistä? Eikö heillä ole mitään kunnioitusta tätä rauhoittavaa kesäyötä kohtaan? Tähdet, jotka olivat ennen niin kauniita, näyttivät nyt vain häikäiseviltä valoilta, jotka muistuttivat hälinästä.
Päätin, että tämä ei jatku. Huusin naapuriin: ”Voitteko olla hiljaa? Ei kaikki halua kuunnella teidän typeryyksianne!” Hetken hiljaisuus, sitten naurun pyrskähdys. Heidän välinpitämättömyytensä vain lisäsi vihaani. Miksi ihmiset eivät voi ymmärtää, että toisetkin haluavat nauttia kesäyöstä ilman meteliä?
Kävelin takaisin mökkiin, raivoaminen rinnassani. Kesäyön rauha oli pilalla, ja tähdet, ne eivät enää kimmeltäneet. Ne olivat vain muisto siitä, miten ihanaa tämä yö olisi voinut olla. Nyt se oli vain yksi lisää yöistä, jotka hävisivät muiden ihmisten itsekkyyden alle.