Kissa seikkailee yön kaupungissa
Yön pimeys laskeutui kaupungin ylle, ja katuvalot alkoivat häilyä. Kissa, nimeltään Musta, oli kyllästynyt olemaan vain kotona. Se katsoi ikkunasta ulos ja päätti, että nyt oli aika seikkailla. Se hyppäsi alas ikkunalaudalta ja suuntasi kohti kaupungin vilinää.
Musta kulki sokkeloisilla kujilla, joissa varjot tanssivat seinillä. Se haistoi tuoreen ruuan tuoksun, ja sen vatsassa alkoi kurnia. ”Miksi ihmisten täytyy syödä niin paljon? Eikö heillä ole mitään muuta tekemistä kuin syödä?” Musta mietti vihaisena. Se oli nälkäinen ja valmis metsästämään itselleen jotain herkullista.
Kissa saapui ravintolan eteen, jossa ihmiset nauttivat illallisestaan. ”Miksi he ovat niin tyytyväisiä? Minä olen täällä ulkona, ja olen nälkäinen!” Musta murisi itsekseen. Se hiipi lähemmäksi, ja sen silmät kiiluivat kuin kaksi vihreää lamppua pimeydessä. Yhtäkkiä se päätti, että nyt oli aika toimia.
Kissa hyppäsi ravintolan terassille ja päätti varastaa jättimäisen, herkullisen kalapalan, joka oli jäänyt pöydälle. Se kiiti nopeasti pöydän alle, mutta juuri kun se oli tarttumassa kalaan, tarjoilija huomasi sen. ”Hei, sinä kirottu kissa! Mene pois täältä!” tarjoilija huusi vihaisena.
Musta ei antanut periksi. ”Miksi ihmisten täytyy aina huutaa? Eikö heillä ole muuta tekemistä?” se ajatteli ja päätti juosta pakoon. Se juoksi niin nopeasti kuin pystyi, kalapalan suussaan, ja kuuli ihmisten nauravan ja huutavan peräänsä. ”Tämä on täysin epäreilua!” Musta ajatteli, kun se suuntasi kohti kaupungin pimeimpiä sokkeloita.
Kun Musta vihdoin pääsi piiloon vanhaan, hylättyyn varastoon, se hengitti syvään. ”Olen vielä elossa ja kalani on minun!” Se nautti kalastaan, vaikka se oli vieläkin vihainen kaikille, jotka olivat yrittäneet estää sen seikkailua. ”Yön kaupungissa ei ole tilaa pelkureille!” se murisi tyytyväisenä.
Musta tiesi, että seikkailut jatkuisivat. Kaupunki oli täynnä mahdollisuuksia, ja se oli valmis kohtaamaan kaikki haasteet, vaikka ihmiset olisivatkin vihaisia. ”Miksi pitää olla niin vakava? Elämä on seikkailu!” se ajatteli ja nuoli kalapalan viimeiset palaset. Yö oli vasta alkanut, ja Musta oli valmis uusille seikkailuille.