Kömpelö katti vaeltaa metsässä ystävää etsien. Aurinko paistaa kirkkaasti ja linnut laulavat iloisesti. Katti, jonka nimi on Kalle, kipittää pitkin polkua, jonka varrella kasvaa kauniita kukkia. Hän on hieman kömpelö, ja matka etenee vauhdikkaasti, kun hän kompuroi juurakoiden yli.
”Kuka täällä voisi olla ystäväni?” Kalle miettii ääneen. ”Ehkä joku puussa, tai kenties joki voisi olla hyvä paikka tavata!”
Kalle päättää kiivetä suuren tammen juurelle. Hän yrittää hypätä oksalle, mutta kompastuu omaan häntäänsä ja putoaa pehmeälle sammalelle. ”Voi ei!” hän huudahtaa nauraen. ”Olenpa minä kömpelö! Mutta ei se haittaa, jatketaan etsimistä!”
Kalle jatkaa matkaansa ja löytää pian pienen puron. Veden äärellä leikkii joukko pikkulintuja. ”Hei, voisitteko olla ystäviäni?” Kalle kysyy innokkaasti. Linnut katsovat häntä uteliaina ja chirp-chirp-vat. ”Meillä on jo ystäviä, mutta voimme leikkiä kanssasi hetken!” yksi linnuista vastaa.
Kalle on innoissaan! He leikkivät yhdessä koko päivän, ja Kalle unohtaa hetkeksi kömpelyytensä. Hän nauraa ja hyppelee, yrittäen pysyä lintujen perässä. Auringon laskiessa Kalle tuntee olonsa onnelliseksi. Hän tajuaa, että ystävyys voi löytyä yllättävistä paikoista.
Kun päivä on lopuillaan, Kalle hyvästelee lintuystävänsä ja päättää palata kotiin. ”Eihän tämä ollut niin paha päivä”, hän ajattelee. ”Vaikka olen kömpelö, olen silti saanut ystäviä!”
Kalle vaeltaa kotiin iloisena ja sydän täynnä lämpimiä muistoja. Hän tietää, että seikkailut metsässä jatkuvat, ja ystäviä voi löytää aina, kunhan uskaltaa etsiä.