Kaukana pohjoisessa, syvällä lumotussa metsässä, jossa puut kuiskasivat salaisuuksiaan, tapahtui jotakin outoa. Metsä oli aina ollut rauhoittava paikka, mutta nyt se tuntui olevan täynnä vihaa ja pelkoa. Pimeät varjot liikkuivat puiden välissä, ja jokainen askel tuntui vievän syvemmälle sen synkkiin salaisuuksiin.
Laura oli tullut metsään etsimään ystäväänsä, joka oli kadonnut mystisesti viikonloppureissullaan. Hän oli kuullut huhuja kadonneista sieluista ja ikuisista kiroista, mutta hän ei välittänyt. Hän oli päättänyt löytää ystävänsä, vaikka metsä huusi varoituksia.
”Missä olet, Mia?” Laura huusi, hänen äänensä kaikui kuin kaiku syvällä metsässä. Hän tunsi vihaisen tuulen puhaltavan kasvoilleen, ikään kuin metsä olisi vastannut hänen kysymykseensä.
Yhtäkkiä Laura huomasi, että polku, jota hän seurasi, alkoi muuttua. Maa oli pehmeää ja mudassa oli outoja jälkiä. Hän astui varovasti eteenpäin, mutta jokainen askel tuntui vetävän häntä syvemmälle metsän sydämeen. Hän tunsi, että jokin seurasi häntä, jokin vihaista ja pelottavaa.
”Älä tule lähemmäksi!” Laura huusi, vaikka ei tiennyt, kenelle tai mille hän puhui. Hänen sydämensä hakkasi rinnassa, ja hän tunsi vihaisen energian ympärillään. Puut näyttivät nojaavan häntä kohti, ikään kuin ne olisivat halunneet kertoa hänelle jotakin, mutta pelko esti hänet kuuntelemasta.
Lopulta hän löysi itsensä vanhan, rapistuneen puun alta, jonka juurella oli syvä kuoppa. Hän kurkisti alas ja näki jotain kiiltävää. Se oli ystävänsä koru, jonka hän oli tunnistanut heti. ”Mia!” hän huusi, mutta ei saanut vastausta.
Viha täytti Lauran mielen. ”Miksi metsä pitää hänet vangittuna?” hän karjui, vihan kytevä liekki syttyi hänen sisällään. Hän ei voinut ymmärtää, miksi ystävänsä oli kadonnut eikä metsä antanut mitään anteeksi.
Päätettyään olla pelkäämättä, Laura astui syvemmälle metsään. Hän oli valmis kohtaamaan sen salaisuudet, vaikka ne olisivat kuinka pelottavia tahansa. Hän ei aio antaa metsän voittaa. Hän huusi täysillä: ”Tule esiin, mikä ikinä oletkin! Haluan tietää totuuden!”
Yhtäkkiä metsä ympärillä alkoi väristä. Varjot tiivistyivät, ja Laura tunsi voimakkaan läsnäolon. ”Miksi olet tullut tänne?” ääni kaikui ilmassa, se oli syvä ja pelottava. ”Metsä ei anna anteeksi, ja salaisuudet ovat kalliita.”
Laura katsoi syvälle varjoihin, ja vaikka pelko puristi häntä rinnasta, hänen sydämensä oli täynnä päättäväisyyttä. ”Olen täällä pelastamassa ystävääni! En pelkää sinua!” hän vastasi vihaisesti.
Metsä vavahti, ja yhtäkkiä se avautui kuin suuri portti. Laura astui rohkeasti sisään, valmis kohtaamaan kaikki ne salaisuudet, jotka olivat piiloutuneet sen syvyyksiin. Hän tiesi, että tämä olisi taistelu, mutta hän oli valmis. Ystävänsä vuoksi, hän ei antaisi periksi.