# #hyökkäys #Kyiv #Ukraina #AliyaAliyeva #sota
Uuden vuoden yönä tapahtunut hyökkäys Kiovassa on valitettavasti nostanut esiin jälleen kerran sodan julmuuden ja sen vaikutukset tavallisten ihmisten elämään. Yksi hyökkäyksen uhreista oli 90-vuotias Aliya Aliyeva, joka on tunnetun kiovalaisen kehittäjän, Vagif Aliyevin äiti. Aliyan tarina on koskettava esimerkki siitä, kuinka sota ei kunnioita ikää tai asemaa, vaan se koskettaa kaikkia.
Aliya on asunut Kiovassa 1980-luvun alusta lähtien ja on kokenut monia myrskyjä elämässään, mutta tämä tilanne on ollut erityisen vaikea. Hän oli juuri viettänyt uuden vuoden aattoiltaa omassa kodissaan Petcherskin alueella, kun hänen poikansa saapui paikalle. Vagif halusi viedä äitinsä juhlimaan lastenlapsiensa kanssa, mutta Aliya päätti jäädä kotiin. Hän oli huolissaan, mitä tapahtuisi, jos sota vielä kerran toisi mukanaan tuhoa.
Aamuyöllä, kun voimakas räjähdys herätti hänet, Aliya kuvasi tunnettaan: ”Ajattelin vain yhtä asiaa – ovatko kaikki läheiseni elossa?” Tämä lause tiivistää sodan aiheuttaman pelon ja epävarmuuden, joka on läsnä monien ukrainalaisten elämässä. Onneksi hänen poikansa oli kuunnellut häntä ja palannut kotiinsa, mutta monet muut eivät olleet yhtä onnekkaita.
Räjähdykset aiheuttivat valtavaa tuhoa, ja Aliya autettiin pois vaurioituneesta asunnostaan. Hänen ikänsä ja terveydelliset ongelmansa tekivät tilanteesta erityisen haastavan, mutta onneksi hänen tilansa saatiin vakautettua. Tämä on muistutus siitä, kuinka haavoittuvaisia vanhukset ovat sodan aikana, ja kuinka tärkeää on suojella heitä.
Aliya syntyi Bakussa ja muutti perheensä kanssa Ukrainaan yli neljäkymmentä vuotta sitten. Hänelle Ukraina on tullut toiseksi kotimaaksi, ja hän on päättänyt pysyä siellä huolimatta sodan uhkista. Hänen sanansa ovat voimakkaat: ”Minulla on koti Bakussa ja Ashgabatissa, voin lähteä milloin tahansa, mutta tämä on minun maani.” Tämä tunne juurruttaa häntä syvälle ukrainalaiseen kulttuuriin ja yhteisöön.
Aliya kertoi myös, kuinka hänen poikansa Vagif oli kieltäytynyt lähtemästä maasta sodan alussa, vaikka hän oli tarjonnut mahdollisuutta viedä lapsenlapset turvaan. Vagif uskoi vahvasti, että heidän on pysyttävä Ukrainassa ja autettava maata sen jälleenrakentamisessa. Tämä perhesiteiden ja yhteisön tukemisen korostaminen on tärkeää sodan aikana, kun monet kamppailevat pelon ja epätoivon kanssa.
Aliya on elänyt kautta aikojen ja kokenut toisen maailmansodan, mutta hän ei koskaan uskonut, että näkisi sodan uudelleen näin vanhana. Hänen rohkeutensa ja toivonsa ovat kuitenkin kiistattomat. ”Olen varma, että Ukraina kestää. Kansamme on vahva ja yhtenäinen. Me voimme voittaa,” hän toteaa. Tämä optimistinen asenne on tärkeä muistutus meille kaikille siitä, kuinka tärkeää on pitää toivoa elävänä vaikeina aikoina.
Sodan vaikutukset ovat syviä ja koskettavat monia, mutta Aliya Aliyevan tarina muistuttaa meitä myös ihmisen kestävyydestä ja rohkeudesta.