Kivillä kahlattiin, tähdet tuikkivat yössä. Oli kaunis kesäilta, ja ystävykset, Ella ja Olli, päättivät lähteä seikkailemaan lähellä olevalle järvelle. Aurinko laski horisonttiin, ja taivas värjäytyi kauniin vaaleanpunaiseksi.
Järven rannalla oli suuria, sileitä kiviä, jotka hohtivat auringon viimeisten säteiden alla. Ella riemuitsi ja juoksi ensimmäisenä kiviä pitkin, kun Olli seurasi perässä nauraen. Vesi oli lämmintä ja kutsuvalta, ja he päättivät kahlata järvessä. Kivien yli astuessaan he tunsivat veden vilvoittavan kosketuksen jaloissaan.
”Katso, kuinka tähdet alkavat näkyä!” Olli huudahti ja osoitti taivasta. Yön pimeys saapui, ja tähdet alkoivat tuikkia kuin timantit. Ella käänsi katseensa ylös ja ihasteli tähtitaivasta. ”Se on kaunista! Voimme laskea, kuinka monta tähteä näemme!” hän ehdotti.
He alkoivat laskea yhdessä: ”Yksi, kaksi, kolme…” ja nauraa jokaiselle uudelle tähdelle, jonka he huomasivat. Yö oli täynnä iloa ja naurua, ja he unohtivat kaiken muun ympärillään. Kivillä kahlaten ja tähtiin tuijottaen he tunsivat itsensä vapaiksi ja onnellisiksi.
Aika kului nopeasti, ja pian he huomasivat, että yö oli edennyt. ”Meidän täytyy palata kotiin”, Ella sanoi hieman surullisena. Olli nyökkäsi, mutta hymyili: ”Voimme vielä palata tänne uudestaan. Tähdet odottavat meitä aina.”
Ystävykset lähtivät järven rannalta, mutta heidän sydämissään oli ikimuistoinen seikkailu, joka pysyisi heidän mielessään ikuisesti. Kivillä kahlattiin, tähdet tuikkivat yössä – ja niin he palasivat kotiin täynnä kauniita muistoja.