Metsänhenki kohtaa odottamatta uuden ystävän
Kaukana syvällä vihreässä metsässä, jossa puut kuiskivat ja purot lauloivat, eli metsänhenki nimeltä Lumo. Lumo oli iloinen ja leikkisä henki, joka rakasti tanssia auringonvalossa ja leikkiä tuulen kanssa. Hän piti huolta metsän eläimistä ja kasveista, ja kaikki metsän asukkaat rakastivat häntä.
Eräänä kauniina aamuna, kun aurinko nousi hitaasti taivaanrantaan ja kultaiset säteet valaisivat metsää, Lumo päätti lähteä tutkimaan metsän salaisuuksia. Hän lensi yli kukkivien niittyjen ja kiipeili korkeiden puiden oksilla. Yhtäkkiä hän kuuli outoa ääntä, joka sai hänen huomionsa.
Ääni tuli läheiseltä metsäaukiolta. Uteliaisuus valtasi Lumin, ja hän päätti lentää lähemmäs. Aukiolla hän näki pienen, pörröisen olennon, joka yritti epätoivoisesti nostaa itseään ylös. Se oli nuori orava, joka oli jäänyt kiinni oksan väliin. Lumon sydän suli, ja hän päätti auttaa.
”Älä pelkää, pieni ystävä!” Lumo sanoi lempeästi. ”Minä autan sinua.”
Hän levitti kätensä ja käytti taikavoimiaan, jolloin orava pääsi vapaaksi. Orava, joka oli nimeltään Riku, katsoi Lumoa suurilla, kiiltävillä silmillään. ”Kiitos, metsänhenki! Olen niin iloinen, että sait minut vapaaksi!” Riku sanoi riemuiten.
Lumo hymyili ja tunsi iloa siitä, että oli auttanut. He alkoivat jutella ja pian heistä tuli hyviä ystäviä. Riku kertoi Lumolle seikkailuistaan ja siitä, kuinka hän rakasti kiipeillä puissa ja kerätä pähkinöitä. Lumo puolestaan kertoi metsän salaisuuksista ja siitä, kuinka tärkeää oli pitää huolta kaikista metsän asukkaista.
Päivä kului nopeasti, ja ystävykset päättivät viettää aikaa yhdessä. He leikkivät piilosta, tanssivat auringonvalossa ja nauttivat herkullisista metsämansikoista. Lumo ja Riku oppivat toisiltaan tärkeitä asioita ystävyydestä ja yhteistyöstä.
Kun ilta saapui ja tähdet alkoivat tuikkia taivaalla, Lumo ja Riku istuivat yhdessä metsän laidalla. ”Olen niin onnellinen, että tapasin sinut tänään”, Lumo sanoi. ”Ystävyys tekee metsän vieläkin kauniimmaksi.”
Riku nyökkäsi innokkaasti. ”Ja minä olen onnellinen, että sain uuden ystävän, joka on niin taianomainen kuin sinä!”
He lupasivat tavata uudelleen seuraavalla kerralla ja jatkaa seikkailujaan yhdessä. Metsä täyttyi naurusta ja ilosta, ja Lumo tiesi, että hän oli löytänyt uuden ystävän, joka toisi valoa ja iloa hänen ikimuistoisiin päiviinsä.