**Salaperäinen kirje muuttaa elämän kulun**
Kaisa istui keittiön pöydän ääressä, silmät tuijottaen avointa ikkunaa. Tuuli puhalsi rajusti, ja ulkona satoi kuin saavista kaataen. Hän tunsi, että jotakin oli tapahtumassa, mutta ei voinut oikein ymmärtää, mitä. Hänen elämänsä oli ollut tasaista ja ennustettavaa, kunnes eräänä päivänä postilaatikosta oli tullut jotain outoa.
Hän oli avannut kirjeen varovasti, ja sen sisältö oli saanut hänen sydämensä pamppailemaan. Se oli vanha, kellastunut paperi, jossa oli vain muutama rivi tekstiä. ”Tule yksin vanhaan myllyyn, kello kuusi. Totuus odottaa sinua.” Ei mitään allekirjoitusta, ei mitään vihjeitä siitä, kuka kirjeen oli lähettänyt. Se oli kuin jokin painajaisista, mutta samalla se herätti Kaisa sisällä tunteen, jota hän ei ollut tuntenut pitkään aikaan – jännityksen.
Kaisa ei voinut uskoa, että hän harkitsi menemistä. Miksi hän olisi mennyt? Hänellä oli kaikki, mitä hän tarvitsi: vakituinen työ, ystäviä ja rauhallinen elämä. Mutta jotakin kirjeessä veti häntä puoleensa, ja lopulta hän päätti, että hän ei voisi jäädä tähän tylsään arkeen.
Kun kello lähestyi kuutta, Kaisa pukeutui mustiin vaatteisiin, kuin valmiina taisteluun. Hän ajoi myllylle, joka sijaitsi syrjässä kaupungista, metsän siimeksessä. Mylly näytti hylätyltä ja pelottavalta, ja Kaisa tunsi pelon hiipivän sisäänsä. Oliko tämä virhe? Entä jos hän joutuisi vaaraan?
Sisällä myllyssä oli pimeää ja kosteaa. Ainoastaan muutama säde auringosta pääsi tunkeutumaan sisään raoista. Kaisa huuteli, mutta kukaan ei vastannut. Hän tunsi itsensä yksinäiseksi ja hylätyksi, mutta samalla hänen sisällään kyti kova viha. Miksi joku halusi leikitellä hänen tunteillaan?
Juuri kun hän oli valmis kääntymään takaisin, hän kuuli askeleita. Joku lähestyi. Pelko ja viha sekoittuivat hänen mielessään. Hän oli valmis puolustamaan itseään, mikä tahansa uhka olisi.
Ovesta astui sisään vanha nainen, hänen kasvonsa olivat täynnä ryppyjä, mutta silmissään oli palava tuli. ”Kaisa,” nainen sanoi, ”tiedätkö, miksi olet täällä?”
Kaisa tunsi itsensä loukatuksi. ”En tiedä, mutta tämä on typerää! Miksi minut vietiin tänne? Miksi et vain voinut kertoa, kuka olet?”
Nainen hymyili surullisesti. ”Koska totuus on joskus liian raskas kantaa. Sinun on aika kohdata menneisyytesi ja tehdä päätöksiä, joita olet vältellyt.”
Kaisa tunsi, että häntä oli petetty. Hän oli tullut etsimään vastausta, mutta sai vain lisää kysymyksiä. ”Miksi minun pitäisi kuunnella sinua? En tarvitse sinua tai mitään menneisyyttäni!”
Nainen katsoi häntä vakavasti. ”Juuri siksi, että olet paennut niin pitkään. Viha ei vie sinua eteenpäin, se vain sitoo sinut menneisyyteen.”
Kaisa tunsi, kuinka hänen sydämensä hakkasi. Hän halusi huutaa, mutta samalla hän tiesi, että nainen puhui totta. Hän oli elänyt viha sydämessään liian kauan. ”Mitä minun pitäisi tehdä?” hän kysyi, ääni väristen.
”Anna anteeksi. Itsellesi ja niille, jotka ovat satuttaneet sinua. Vain siten voit löytää rauhan ja muuttaa elämänkulkuasi.”
Kaisa katsoi naista ja ymmärsi, että tämä kirje oli ollut avain hänen vapautumiseensa. Hän ei voinut muuttaa menneitä tapahtumia, mutta hän voisi päättää, miten niihin suhtautuu. Tuo salaperäinen kirje oli muuttanut hänen elämänsä kulun, ja nyt hänellä oli mahdollisuus aloittaa alusta.
Kun Kaisa lähti myllystä, sade oli lakannut, ja aurinko paistoi kirkkaana. Hän tunsi itsensä kevyemmäksi, kuin taakka olisi pudonnut hänen hartioiltaan. Elämä oli edessä, ja hän oli valmis kohtaamaan sen.