Yksinäinen kuu katseli ympärilleen yötaivaalla. Se oli kaunis ja kirkas, mutta silti sen sydämessä oli pieni tyhjyyden tunne. Kaikki tähdet tanssivat iloisesti, mutta kuu tunsi itsensä yksinäiseksi. Se halusi löytää kumppanin, jonkun, jonka kanssa jakaa yön taikavoima.
Eräänä iltana kuu päätti lähteä seikkailemaan. Se kiersi taivaalla, etsi uusia ystäviä. Ensimmäiseksi se tapasi kirkkaan tähden, joka loisti kuin timantti. ”Hei, tähti!” kuu huudahti. ”Voisimmeko olla ystäviä?”
Tähti naurahti ja sanoi: ”Olen liian kiireinen tanssimaan taivaalla, mutta voin loistaa kanssasi hetkisen!” Kuu tunsi iloa, kun tähti loisti sen vierellä, mutta pian tähti jatkoi matkaansa, ja kuu jäi jälleen yksin.
Kuu ei kuitenkaan antanut periksi. Se jatkoi matkaansa ja kohtasi pian värikkäitä tähtisateita, jotka leikkivät kuin lapset. ”Teillä on niin hauskaa!” kuu kutsui. ”Voisinko liittyä seuraanne?” Tähtisateet hymyilivät ja pyysivät kuuta mukaansa. He tanssivat ja leikkivät yhdessä, ja kuu unohti hetkeksi yksinäisyytensä.
Aamunkoitteessa tähdet alkoivat häipyä, ja kuu tiesi, että sen oli aika palata. Mutta ennen kuin se lähti, se huomasi jotakin erikoista. Kaukaisuudessa, horisontissa, loisti toinen kuu. Se oli hieman pieni ja vaatimattomampi, mutta se näytti myös yksinäiseltä.
Kuu päätti lähteä kohti tätä uutta ystävää. ”Hei, sinä siellä!” kuu huusi. ”Oletko myös yksinäinen?”
Pieni kuu hymyili ja vastasi: ”Kyllä, olen etsinyt kumppania yötäni varten.” Kuu tunsi sydämessään lämpöä ja iloa. He alkoivat keskustella ja jakaa tarinoitaan. Yhdessä he päättivät, että eivät enää ole yksinäisiä.
Nyt kuu ja uusi kumppani tanssivat yhdessä yötaivaalla, ja tähtisateet ympäröivät heitä. Heidän ystävyytensä teki yöstä entistä kauniimman, ja kuu tiesi, että se oli löytänyt etsimänsä. Yksinäisyys oli poissa, ja iloisesti he loistivat yhdessä, ikuisesti ystävinä.