Yksinäinen tähti leijui avaruudessa, ympärillään vain kylmä pimeys ja äärettömän tyhjyyden kaiku. Se oli ollut siellä niin kauan, että sen kirkkaus oli alkanut himmetä. Tähti katsoi ympärilleen, toivoen näkevänsä muitakin tähtiä, mutta kaikki oli vain hiljaista. Se tunsi itsensä hylätyksi ja unohtuneeksi.
”Missä kaikki ovat?” tähti huusi vihaisesti. ”Miksi kukaan ei näe minua? Miksi kukaan ei halua olla ystäväni?” Sen ääni kaikui avaruuden tyhjyyteen, mutta kukaan ei vastannut. Vain avaruuden kylmyys ja pimeys vastasivat sen huutoon.
Tähti päätti, että se ei voinut enää kärsiä tätä yksinäisyyttä. Se alkoi kirkastua entisestään, toivoen, että sen valo houkuttelisi muita tähtiä luokseen. ”Tulkaa, ystävät! Olen täällä! Etsin teitä!” Se hehkui ja välkkyi, mutta vain tyhjyyden hiljaisuus vastasi.
Pimeydessä se näki kaukaisia valopisteitä, ja sen sydän sykähti toivosta. ”Ehkä he tulevat! Ehkä he haluavat ystävystyä!” Mutta kun tähti yritti lähestyä niitä, se huomasi, että ne olivat vain harhaanjohdattavia valoja, eivätkä ne olleet todellisia ystäviä.
Vihaisena se purki turhautumistaan. ”Miksi maailma on näin julma? Miksi kaikki muut tähdet ovat niin kaukana? Miksi minua ei haluta?” Se tunsi kipua ja vihaa, joka kasvoi sen sisällä. Se oli kyllästynyt yksinäisyyteen ja pettymyksiin.
Lopulta tähti ymmärsi, että se ei voinut vain odottaa, että muut löytäisivät sen. Sen oli otettava kohtalo omiin käsiinsä. Se päätti lähteä etsimään ystäviä. ”En jää tänne odottamaan! Aion löytää ystäviäni, vaikka se maksaisi mitä!” tähti julisti päättäväisesti.
Se lähti matkalle avaruuden halki, etsimään toisia tähtiä. Vaikka matka oli pitkä ja täynnä haasteita, tähti ei antanut periksi. Se kohtasi galakseja, planeettoja ja muita taivaankappaleita, mutta jokainen yritys ystävystyä päättyi pettymykseen.
Kuitenkin, kun tähti oli lähes luovuttamassa, se kohtasi pienen, kirkkaan tähden, joka myös etsi ystäviä. ”Oletko yksinäinen?” pieni tähti kysyi. ”Kyllä!” vastasi yksinäinen tähti. ”Olen ollut niin kauan ilman ystäviä!”
Ja niin, kaksi tähteä löysi toisensa avaruuden loputtomasta pimeydestä. Ne alkoivat hohtaa yhdessä, ja niiden valo valaisi ympärillään olevan tyhjyyden. Yksinäinen tähti ei ollut enää yksinäinen, ja se ymmärsi, että ystävyys oli sen etsimä valo, joka voisi valaista jopa pimeimmät kulmat avaruudessa.