Kaukana avaruudessa, syvän yön sinisyydessä, loisti yksinäinen tähti. Se oli erilainen kuin muut tähdet, sillä se kaipasi ystävää. Yksinäinen tähti katsoi alas maapallon suuntaan ja ihaili sen kauneutta. Se näki kukkivat niityt, virtaavat joet ja iloisesti tanssivat ihmiset. Mutta tähden sydämessä oli tyhjyyden tunne – se kaipasi seuraa.
Eräänä yönä, kun kuu oli täynnä ja tähdet välkkyivät kuin timantit taivaalla, tähti päätti, että oli aika etsiä ystävää. Se syöksyi alas taivaan halki, kirkkaana ja säihkeänä, ja matkasi kohti maata. Se lensi yli metsien, vuorten ja merien, kunnes saapui pienen kylän ylle.
Kylässä ihmiset olivat kokoontuneet ulos katsomaan taivaan kauneutta. Lapset riemuitsivat ja osoittivat sormellaan tähtiä. Yksinäinen tähti pysähtyi hetkeksi ja kuunteli heidän nauruaan. Se tunsi sydämessään lämpöä ja iloa, mutta silti se kaipasi jotakuta, jonka kanssa jakaa tämän hetken.
Yhtäkkiä, yksi lapsista, pieni tyttö nimeltä Aino, nosti katseensa taivaalle ja huomasi yksinäisen tähden. Hän hymyili leveästi ja huusi: ”Katso, äiti! Tuo tähti on erityinen!” Aino sulki silmänsä ja toivoi sydämensä pohjasta, että tähti kuuntelisi hänen toivettaan.
Yksinäinen tähti tunsi Ainon toiveen ja päätti tehdä jotain erityistä. Se tanssi taivaalla, loisten kirkkaammin kuin koskaan ennen. Se piirsi valokepeillään sydämiä ja kukkia, ja pian koko kylä jäi henkeään pidätellen ihailemaan tätä kaunista esitystä.
Aino tanssi täyden kuun valossa, ja hänen ilonsa valtasi koko kylän. Ihmiset alkoivat tanssia yhdessä, ja nauru kaikui ilmassa. Yksinäinen tähti ymmärsi, että se ei ollut enää yksinäinen. Se oli löytänyt ystävän – Ainosta ja kaikista niistä, jotka jaksoivat katsoa taivasta ja unelmoida.
Yksinäinen tähti päätti jäädä lähelle Ainon kylää. Joka yö se loisti kirkkaasti, muistuttaen ihmisiä siitä, että ystävyys ja ilo voivat ylittää kaikki esteet. Ja niin, taivaan halki kulkiessaan, yksinäinen tähti ei ollut enää yksinäinen, vaan se oli osa suurempaa tarinaa – tarinaa rakkaudesta, ystävyydestä ja jakamisesta.