Kauan sitten, pienessä kylässä, jossa talvet olivat kylmiä ja lumisia, asui kaksi parasta ystävää, Ella ja Leo. He olivat tunteneet toisensa lapsuudesta asti ja jakaneet kaikki seikkailut, ilot ja surut. Eräänä talvi-iltana, kun taivas oli tummunut ja lumituisku alkoi peittää maata, he päättivät lähteä ulos leikkimään.
”Tuolla on niin paljon lunta! Tehdään lumiukko!” Ella ehdotti innoissaan, ja Leo nyökkäsi innostuneena. He pukeutuivat lämpimästi ja juoksivat ulos kylän keskustaan, jossa lumi jo peitti maan valkoiseen vaippaan.
Lumi narskui heidän jalkojensa alla, ja he alkoivat kerätä lunta yhdessä. Ella muotoili lumiukon vartaloa, kun Leo etsi oksia ja kiviä, joista he voisivat tehdä lumiukolle kädet ja silmät. Pian heidän lumiukostaan oli tullut valtava, ja se näytti onnelliselta hatun ja nenän kanssa.
”Katso, kuinka kaunis siitä tuli!” Leo huudahti. Ella naurahti ja sanoi: ”Se on täydellinen, mutta se tarvitsee vielä jotain.” Hän kaivoi taskustaan punaisen huivin, jonka oli saanut joululahjaksi, ja sitoi sen lumiukon kaulaan.
Lumituisku kiihtyi, mutta ystävykset eivät välittäneet. Heidän naurunsa ja ilonsa täyttivät ilman. He alkoivat heitellä lumipalloja ja kilpailla, kuka pystyy rakentamaan korkeimman lumitornin. Kylän hiljaisuus rikkoutui heidän riemukkaista huudoistaan.
Ajan kuluessa he huomasivat, että heidän sormensa ja varpaansa alkoivat olla kylmiä. ”Ehkä meidän pitäisi mennä sisälle juomaan kuumaa kaakaota,” Ella ehdotti. Leo nyökkäsi, ja he alkoivat kävellä takaisin kohti Ella kotia.
Kun he saapuivat sisälle, lämpö ja kodikkuus ympäröi heidät. Ella äiti oli valmistanut kuumaa kaakaota, ja he nauttivat juomastaan samalla, kun kertoivat toisilleen päivän seikkailuista. Heidän sydämensä olivat täynnä lämpöä, vaikka ulkona tuiskutti lunta.
”Ystävyys on kuin tämä lämmin kaakao,” Leo sanoi hymyillen. ”Se lämmittää meitä, vaikka ulkona olisi kuinka kylmä.” Ella nyökkäsi ja he pitivät toisiaan kädestä.
Tuona talvi-iltana, lumituiskun keskellä, Ella ja Leo ymmärsivät, että todellinen ystävyys on voimakkaampaa kuin mikään talven kylmyys. Heidän ystävyytensä oli kuin lämmin huivi, joka suojasi heitä kaikilta elämän myrskyiltä. Ja niin he jatkoivat seikkailujaan, aina yhdessä, ystävyys lämpimänä lumituiskussa.