**Eriskummallinen yö avaruuden syleilyssä**
Yö oli pimeä, ja tähdet tuikkivat kuin vihaisina silminä avaruuden äärettömyydessä. Kaukana, mustassa tyhjössä, leijui avaruusalus, jonka pinnalla oli syviä naarmuja – merkkejä taisteluista, joita se oli käynyt. Kapteeni Mira seisoi ohjaamossa, hänen sydämensä tykytti kuin räjähtävä supernova. Hän tunsi vihaansa kytevän sisällään, kuin tulta, joka uhkasi purkautua valloilleen.
Mira oli menettänyt miehistönsä yhdessä viimeisistä taisteluista. Viholliset olivat hyökänneet kuin nälkäiset petoeläimet, ja heidän hyökkäyksensä oli ollut nopea ja armoton. Hän muisti heidän kasvonsa – pelon, epätoivon ja lopulta raukeuden. Se oli tunne, jonka hän ei voinut sietää. Hän oli päättänyt, että tämä yö olisi erilainen.
”Avoin yhteys,” Mira komensi, ja hänen äänensä oli kylmä kuin jää. ”Kaikki yksiköt, kuunnelkaa tarkasti. Emme anna heidän voittaa. Meidän on taisteltava takaisin.”
Yhteys avautui, ja miehistön jäänteet vastasivat. Heidän äänensä olivat heikkoja, mutta täynnä päättäväisyyttä. ”Mira, mitä aiot tehdä?” kysyi vanha teknikko, joka oli ollut hänen puolellaan lukemattomissa taisteluissa.
”Me hyökätään,” Mira vastasi. ”Olen saanut selville, missä vihollisen tukikohta sijaitsee. Tämä on meidän mahdollisuutemme. Kierrämme heidän puolustuksensa ja annamme heille maistaa omaa lääkettään.”
Hänen äänensä nousi, kun hän suunnitteli hyökkäystä. ”Me emme pelkää! Me olemme vahvoja, ja meitä yhdistää viha – viha, jota ei voi sammuttaa! Me emme vain taistele hengestämme, vaan kostamme! Tämä yö on meidän!”
Mira käänsi aluksen kohti vihollisen tukikohtaa, ja tähdet näyttivät loistavan kirkkaammin kuin koskaan. Alus kiihdytti, ja avaruuden tyhjyyden täytti jännitys. Hän tunsi koneiden värinän ja miehistönsä voiman takanaan. He olivat kuin raketti, joka oli valmis räjähtämään.
Kun he lähestyivät vihollisen tukikohtaa, Mira puristi ohjausta tiukasti. ”Valmistautukaa hyökkäykseen! Kolme, kaksi, yksi… nyt!”
Valonvälähdys täytti avaruuden, kun laukaukset syöksyivät eteenpäin. Vihollisen tukikohta räjähti kuin tähtisateen keskellä, ja Mira tunsi voiton huuman virtaavan suonissaan. Tämä yö, eriskummallinen ja viha täynnä, oli hänen. He olivat taistelleet takaisin, ja avaruus oli jälleen heidän syleilyssään.
Mira katsoi tähtitaivasta, ja vaikka viha vielä kyti hänen sydämessään, hän tiesi, että he olivat voittaneet – ainakin tämän yön.