Kaukana avaruudessa, värikkään galaksin reunalla, eli pieni avaruusolento nimeltä Zog. Zog oli erikoisen näköinen: sillä oli suuret, kirkkaat silmät, vihreä iho ja kolme sormea jokaisessa kädessä. Vaikka Zog oli onnellinen omassa maailmassaan, se tunsi syvää yksinäisyyttä. Zog kaipasi ystävää, jonka kanssa jakaa seikkailujaan.
Eräänä päivänä Zog päätti, että riitti. Se pakasi pienen avaruusaluksensa ja lähti matkalle kohti maapalloa. Zog lensi läpi tähtien, ohitti komeettoja ja tanssi planeettojen ympäri, kunnes saapui vihreälle ja siniselle planeetalle, jota kutsuttiin nimellä Maa.
Kun Zog laskeutui pehmeälle nurmikolle, se tunsi jännityksen virtaavan kehonsa läpi. ”Missä kaikki ystävät ovat?” Zog mietti. Se alkoi vaellella ympäriinsä, ihaillen kauniita kukkia ja laulavia lintuja. Mutta ystävää ei ollut missään.
Zog tapasi pian pienen tytön nimeltä Ella, joka leikki puistossa. Ella huomasi Zogin ja hymyili. ”Mikä sinä olet?” hän kysyi uteliaana. Zog riemuitsi, sillä joku oli vihdoin huomannut sen! ”Olen Zog, avaruusolento. Etsin ystävää”, se vastasi iloisesti.
Ella innostui. ”Voimmeko olla ystäviä?” hän kysyi. Zog hyppäsi ilosta! ”Kyllä, kyllä! Voimme olla parhaat ystävät!” he huudahtivat yhdessä.
He viettivät päivän leikkien, nauraen ja tutkien. Zog näytti Ellalle, miten lentää korkealle taivaalle ja Ella opetti Zogille, miten tanssia maapallon rytmissä. He jakoivat salaisuuksiaan ja unelmiaan, ja Zog tunsi, että sen sydän oli täynnä iloa.
Illan tullessa, kun tähdet alkoivat loistaa, Zog ja Ella istuivat yhdessä nurmikolla. ”Kiitos, että olet ystäväni”, Zog sanoi. Ella hymyili leveästi. ”Ja kiitos, että tulit tänne! Olet paras ystävä, jonka voisin koskaan toivoa.”
Zog tiesi, että se oli löytänyt sen, mitä oli etsinyt – ystävyyden, joka ylitti jopa avaruuden rajat. Ja niin Zog jäi Maahan, ei vain avaruusolentona, vaan myös Ellan ystävänä. Heidän seikkailunsa jatkuivat ja yhdessä he tutkivat maailmoita, joita vain ystävyys voi avata.