Kauhistorian kätketty salaisuus odottaa paljastumistaan.
Pimeät käytävät, joissa kova kaakkoistuuli puhalsi, kaikuivat vankilan asukkaiden epätoivoisia huutoja. Betonikylmät seinät kätkivät sisälleen tarinoita, jotka olivat jääneet unohduksiin. Yksi niistä kertoi Juhasta, miehestä, joka oli kerran ollut vapaa, mutta nyt hän makasi eristyssellissä, jossa aika tuntui pysähtyneen.
Juha oli syyllistynyt rikokseen, jonka seurauksena hänet tuomittiin vuosiksi taivaanrannan yli. Hänen mielessään kyti ajatus vapaudesta, mutta se oli vain kaukainen haave. Yöt olivat erityisen pitkiä, ja pelko tulevasta vaivasi häntä. Hän kuuli tarinoita vankilan muista asukkaista, jotka olivat menettäneet mielensä tai elämänhalunsa.
Eräänä yönä, kun kuu valaisi vankilan pimeyden, Juha kuuli kuiskauksen. Se tuli viereisestä sellistä, ja se sai hänen sydämensä lyömään nopeammin. ”Tiedätkö salaisuuden?” kuiskasi vanha vanki, jonka kasvot olivat kuin kallio. ”Tässä vankilassa on jotain, jota ei saa koskaan paljastaa.”
Juha tunsi kylmän väreen kulkevan selkää pitkin. Hän oli kuullut huhuja vanhasta kätketyistä aarteista, mutta tämä tuntui olevan jotain muuta. ”Mitä tarkoitat?” hän kysyi varovasti.
”Kun aurinko laskee ja kuu nousee, avautuu portti menneisyyteen. Se, joka löytää sen, voi muuttaa kohtalonsa,” vanha vanki vastasi, ennen kuin vaipui jälleen varjoihin.
Yön aikana Juha ei saanut unta. Hän mietti vanhan vangin sanoja. Mikä portti, ja miten sen voisi löytää? Hän päätti, että hänen oli pakko yrittää. Jos hän halusi elää, hänen oli uskallettava kohdata pelkonsa.
Seuraavina öinä Juha tutki vankilan sokkeloita, hiljaa ja varovasti. Hän kuuli ääniä, jotka kertoivat tarinoita menneistä, mutta mitään ei tuntunut löytyvän. Kuitenkin, eräänä yönä, hän löysi vanhan, ruosteisen oven, joka oli osittain piilossa käytävän päässä. Se näytti olevan unohdettu, kuin se olisi ollut osa menneitä aikoja.
Hän avasi oven, ja sen takaa paljastui hämärä käytävä, joka johti syvemmälle vankilan uumeniin. Juha astui sisään, ja tunnelma muuttui. Hän tunsi, että tässä paikassa oli jotain voimakasta, jotain, joka oli jäänyt piiloon liian pitkäksi aikaa.
Käytävä päättyi pieneen huoneeseen, jossa oli vanha, pölyinen arkku. Juha avasi sen, ja sen sisältä paljastui vanhoja asiakirjoja ja esineitä, jotka kertoivat vankilan synkistä salaisuuksista. Hän ymmärsi, että nämä asiat voisivat paljastaa vankilan varjot ja kenties jopa hänen oman kohtalonsa.
Mutta juuri kun hän oli aikeissa ottaa asiakirjat mukaansa, kuuli hän askeleita. Juha kätkeytyi varjoihin, sydän pamppaillen. Vankilan vartijat olivat tulossa. Hän tiesi, että jos hänet löydettäisiin tässä huoneessa, seuraukset olisivat kauheita.
Juha pakeni huoneesta ja juoksi takaisin käytäville. Hän tunsi, että nyt hänen oli pakko paljastaa salaisuus, mutta aika alkoi loppua. Vankilan seinät, jotka olivat ennen olleet hänen vankinsa, tuntuivat nyt olevan myös hänen ainoat liittolaisensa.
Kauhistorian kätketty salaisuus oli paljastumassa, mutta kuka sen kestäisi, ja oliko Juha valmis kohtaamaan menneisyytensä? Vankilan varjot seurasivat häntä, ja aika oli armoton.