Kaupungin asukas nimeltä Anna päätti eräänä kauniina päivänä lähteä kävelylle metsään. Hän oli koko viikon ollut kiireinen töissä, ja nyt hän kaipasi rentoutumista luonnon rauhassa. Aurinko paistoi kirkkaasti, ja linnut lauloivat iloisesti. Anna oli innoissaan ja tunsi, että tämä päivä tulisi olemaan erityinen.
Kun Anna astui metsän siimekseen, hän ihaili kauniita puita ja värikkäitä kukkia. Hän käveli polkua pitkin ja nautti raikkaasta ilmasta. Yhtäkkiä hän huomasi, että polku oli hävinnyt. Hän oli eksynyt! Aluksi Anna tunsi pienen pelon, mutta sitten hän päätti, että tämä olisi uusi seikkailu.
Hän jatkoi kävelyä metsän halki, ja pian hän kuuli jotakin outoa. Se kuulosti kuin veden solinalta. Uteliaisuus valtasi hänet, ja hän seurasi ääntä. Pian hän saapui pienen, kirkkaan puron äärelle. Anna istahti kiven päälle ja otti hetken aikaa nauttiakseen kauniista maisemasta.
Ihaillessaan puroa, Anna huomasi jotakin kiiltävää veden pinnalla. Hän kumartui lähemmäksi ja näki, että se oli vanha, ruostunut laatikko. Hänen sydämensä alkoi pamppailla innostuksesta. Hän päätti nostaa laatikon vedestä.
Laatikko oli raskas, mutta Anna sai sen avattua. Sen sisältä hän löysi kimaltelevia kolikoita, koruja ja vanhoja kirjeitä, jotka kertoivat tarinoita menneistä ajoista. Tämä oli todellinen aarre! Anna ei voinut uskoa onneaan. Hän tunsi itsensä kuin seikkailija, joka oli löytänyt kadonneen aarteen.
Hän päätti, että aarteella oli tarkoitus. Anna keräsi kaikki kolikot ja korut ja lähti metsän halki takaisin kaupunkiin. Hän halusi jakaa löytönsä ystäviensä kanssa ja kertoa heille seikkailustaan.
Kun Anna saapui kotiin, hän kertoi kaikille, kuinka oli eksynyt metsään ja löytänyt salaisen aarteen. Ystävät kuuntelivat häntä lumoutuneina ja innostuivat itsekin, ja pian he päättivät järjestää retken metsään yhdessä.
Anna oli iloinen, että hän oli eksynyt, sillä se oli johtanut hänet upeaan seikkailuun ja uusiin ystäviin. Metsä oli nyt hänen sydämessään, ja hän tiesi, että se toisi hänelle aina uusia yllätyksiä.