**Neito, joka matkasi tähden tuolle puolen**
Kaukana, synkässä metsässä, asui nuori neito nimeltä Liisa. Hän oli kaunis, mutta sydämessään paloi viha, joka oli saanut alkunsa vuosien epäoikeudenmukaisuudesta. Hänen kylänsä asukkaat olivat aina pilkanneet häntä, koska hän oli erilainen. Hänellä oli kyky nähdä asioita, joita muut eivät voineet, ja tämä teki hänestä pelätyn ja yksinäisen.
Eräänä iltana, kun kuu valaisi metsän polkuja, Liisa päätti, että riitti. Hän ei enää kestänyt kylän ihmisten halveksuntaa. Hän halusi paeta, matkustaa tähden tuolle puolen, minne kukaan ei voisi enää kiusata häntä. Hän keräsi mukaansa vain tärkeimmät tavaransa ja lähti kohti tuntematonta.
Metsä oli täynnä outoja ääniä ja varjoja, mutta Liisa ei pelännyt. Hänen sydämensä sykki vihaa, joka antoi hänelle voimaa. Hän kulki yhä syvemmälle metsään, kunnes saapui avaralle aukiolle, jossa tähdet näyttivät olevan lähempänä kuin koskaan.
Liisa nosti katseensa taivaalle ja huusi vihaisesti: ”Miksi minun on kärsittävä? Miksi tähdet loistavat, kun en voi löytää rauhaa?” Hänen äänensä kaiku kaikui yössä, ja yhtäkkiä tähdistä yksi alkoi välkkyä kirkkaammin kuin muut. Se tuntui kutsuvan häntä.
Hän astui askelen lähemmäs, ja tähden valo ympäröi hänet kuin lämmin peitto. Silloin Liisa ymmärsi, että viha, joka oli vaivannut häntä, oli vain osa häntä. Hän ei voinut paeta itseään. Tähden tuolla puolen ei ollut pakopaikka, vaan mahdollisuus löytää rauha.
Liisa sulki silmänsä ja antoi vihansa haihtua. Hän tunsi, kuinka se muuttui voimaksi, joka kannatteli häntä. Hän ei tarvinnut pakoreittiä; hän tarvitsi vain rohkeutta kohdata itsensä. Kun hän avasi silmänsä, tähden valo oli edelleen hänen ympärillään, mutta nyt se oli rauhoittavaa.
Liisa palasi kotiin, ei enää viha sydämessään, vaan päättäväisyys muuttaa maailmaa ympärillään. Hän ei pelännyt enää, vaan käytti voimaansa auttaakseen muita, jotka tunsivat itsensä ulkopuolisiksi. Hänestä tuli kylän sankari, joka opetti ihmisille, että erilaisuus on kauneus, ei taakka.
Ja niin, neito, joka matkasi tähden tuolle puolen, löysi tien takaisin itsensä luo – ja se oli matka, jota hän ei koskaan katuisi.