Salaperäinen kirje tuo menneisyyden salaisuuksia
Sateinen ilta oli laskeutunut pieneen kylään, ja tuuli ulvoi kuin vihainen eläin. Maija istui keittiön pöydän ääressä, kun hänen silmänsä osuivat pöydällä odottavaan kirjeeseen. Se oli vanha, kellastunut ja osoitettu hänen nimelleen, mutta lähettäjän nimi oli täysin tuntematon. Hänen sydämensä alkoi pamppailla, ja viha nousi hänessä kuin tulva.
Hän repi kirjeen auki, ja paperin sisältä paljastui mustekynällä kirjoitettu viesti. ”Sinun on aika kohdata menneisyytesi. Älä pelkää, se on vain totuus.” Maijan kädet tärisivät, kun hän luki sanat uudelleen. Totuus? Mikä totuus? Miksi joku halusi avata vanhat haavat, jotka hän oli onnistunut hautaamaan syvälle mieleensä?
Ajatukset ryntäsivät hänen päässään. Muisto lapsuudestaan, perheensä riidoista ja salaisuuksista, jotka olivat varjostaneet hänen nuoruuttaan. Hän muisti sen yön, jolloin kaikki romahti. Hänen isänsä huudot, äidin itku, ja se kauhea salaisuus, joka oli syönyt heidän perheensä sisältä. Maija puristi kirjeen tiukasti kädessään. Häntä raivostutti, että joku uskalsi kaivaa esiin asioita, joita hän oli yrittänyt unohtaa.
Hän nousi ylös ja alkoi kävellä ympäri huonetta. Mikä on tämän kirjeen tarkoitus? Miksi nyt? Raivo kasvoi hänessä, ja hän päätti, että hän ei aio antaa kenenkään hallita hänen elämäänsä enää. Hän halusi selvittää, kuka tämän kirjeen oli lähettänyt ja miksi. Se oli hänen aikansa, ja hän aikoi taistella menneisyyttään vastaan.
Yön pimeys ympäröi häntä, kun hän päätti lähteä ulos. Hän ei tiennyt, mihin tämä matka hänet veisi, mutta hän oli valmis kohtaamaan sen. Salaisuudet olivat pinnalla, ja hän aikoi selvittää ne, vaikka se tarkoittaisi vanhojen haavojen repimistä auki. Hän tunsi, että tämä oli vasta alkua, ja se sai hänet tuntemaan itsensä vahvaksi.
Maija oli valmis. Menneisyys ei enää hallitsisi häntä; hän aikoi olla se, joka kirjoittaa oman tarinansa.