Talvi tuli yllättäen, kuin varjo, joka peittää kaiken alleen. Taivas oli harmaa ja synkkä, ja lumi alkoi sataa hiljaa maahan. Ihmiset kulkivat kaduilla, mutta heidän ilonsa oli kadonnut. Miksi? Miksi talven täytyi aina tuoda mukanaan jäätävä kylmyys ja synkät ajatukset?
Sydämeni oli täynnä onnea ja rauhaa, mutta talven tulo sai minut vihaiseksi. Miten voikaan olla näin kaunis hetki, kun lumi peittää maan, mutta silti tunnen, kuinka viha ja pettymys hiipivät sisimpääni? Kaikki ympärilläni näytti kauniilta, mutta minä tunsin vain kylmää.
Ihmiset valittavat talvesta, puhuvat siitä, kuinka se vie heidän energiansa. Miksi he eivät näe kauneutta, joka ympäröi meitä? Miksi he eivät voi nauttia siitä rauhasta, jonka lumi tuo mukanaan? Siitä rauhasta, joka hiljalleen peittää kaikki hälinät ja kiireet.
Mutta sitten muistin, että talvi tuo mukanaan myös mahdollisuuksia. Mahdollisuuden kokea uudenlaista onnea, vaikka se tuntuukin vaikealta. Tunsin, kuinka viha alkoi väistyä, ja sydämeni täyttyi jälleen toivosta. Talvi voi olla kylmä, mutta se voi myös opettaa meille rauhoittumista ja itsensä löytämistä.
Joten vaikka talvi saattaa ärsyttää ja vihoittaa, päätin, että en anna sen viedä sydämestäni onnea. Talven tulo on vain yksi osa elämää, ja sen mukana tulee myös kauneus, jota on syytä arvostaa. Niinpä astuin ulos, hengitin syvään ja annoin lumen peittää minut. Koska sydämessäni on aina tilaa onnelle ja rauhalle, vaikka talvi yrittäisi minua vihaisesti koetella.