Olipa kerran pieni kylä, joka sijaitsi kauniin järven rannalla. Kylässä asui kaksi parasta ystävää, Anna ja Mikko. He olivat tunnettuja ystävyydestään, joka oli yhtä vahva kuin tähdet, jotka valaistivat yötä.
Eräänä kesäiltana, kun aurinko laski ja taivas täyttyi täysikuun valosta, Anna ja Mikko päättivät lähteä seikkailulle järven rannalle. He ottivat mukaansa eväitä ja vilttinsä, ja pian he istuivat järven äärellä, katsoen, kuinka tähdet alkoivat syttyä.
”Ystävyys loistaa kuin tähdet yössä,” Anna sanoi nauraen. ”Meidän ystävyytemme on kuin tämä kirkas taivas, täynnä valoa ja kauneutta.”
Mikko nyökkäsi ja lisäsi: ”Ja jokainen hetki, jonka vietämme yhdessä, on kuin uusi tähti, joka syttyy elämämme taivaalle.”
He aloittivat kertomaan tarinoita ja jakamaan unelmiaan. Anna haaveili matkasta ympäri maailmaa, kun taas Mikko unelmoi siitä, että he voisivat yhdessä rakentaa jotain suurta. Heidän naurunsa ja ilonsa kaikui järven yli, ja tähdet näyttivät tuikkivan vielä kirkkaammin heidän ympärillään.
Yön myötä he päättivät, että he eivät koskaan antaisi ystävyyden hiipua. He tekisivät kaikkensa, jotta heidän suhteensa pysyisi vahvana, vaikka elämä toisi eteen haasteita. He lupasivat aina tukea toisiaan, niin kuin tähdet tukevat toisiaan taivaalla.
Kun he vihdoin palasivat kotiin, he tunsivat sydämissään lämpöä ja iloa. He tiesivät, että todellinen ystävyys kestää ajan ja etäisyyden, ja se loistaa kirkkaana, kuin tähdet yössä. Ja niin he jatkoivat seikkailujaan, sydämet täynnä rakkautta ja ystävyyttä, joka ei koskaan sammuisi.