**Hylätty vankila, kadonneet kohtalot**
Kylmä tuuli puhalsi hylätyn vankilan muureilta, kantautuen pitkälle ympäröivään metsään. Auringon viimeiset säteet valaisivat rapistuneita seiniä, mutta valo ei tuonut lohtua. Vankilan ovet olivat ruostuneet kiinni, ja vain harvat kävivät enää lähellä. Tarinat siitä, mitä täällä oli tapahtunut, olivat muuttuneet legendoiksi, mutta kylmä totuus piili edelleen seinien sisällä.
Kuvittele hetki, kun satojen vangittujen elämät olivat sidottuja näihin muureihin. Heidän huutonsa kaikui käytävillä, mutta kukaan ei ollut kuulemassa. Yksi heistä, nimeltään Eero, oli tullut vankilaan nuorena, syytettynä rikoksista, joita hän ei ollut koskaan tehnyt. Vankilan arki oli raakaa: väkivaltaa, epätoivoa ja toivottomuutta. Eero oppi nopeasti, että ystävyys oli harvinaista, ja luottamus oli vaarallista.
Päivät muuttuivat kuukausiksi, ja Eeron henki heikkeni. Hän alkoi nähdä painajaisia, joissa hänen kohtalonsa oli sidottu vankilan seinien sisään. Hän näki toverinsa, jotka olivat kadonneet, yksi kerrallaan. Jotkut olivat kuolleet taistelussa, toiset hävinneet mielensä. Eero mietti, oliko hänkin vain yksi kadonnut kohtalo, unohtunut aikakirjoista.
Eräänä yönä, kun kuu valaisi vankilan pihaa, Eero teki päätöksen. Hän ei halunnut olla enää vain muisto, vaan halusi paeta. Hän raivasi tiensä ulos sellistään, käyttäen hyväkseen vankilan heikentynyttä rakennetta. Hän tiesi, ettei se olisi helppoa, mutta toivo oli viimeinen asia, joka häntä piti pystyssä.
Eeron pakomatka oli täynnä vaaroja. Hän hiipi varovasti käytävien läpi, peläten jokaista ääntä. Jokainen askel saattoi olla hänen viimeisensä. Kun hän pääsi ulos, hän tunsi vapauden tuulen kasvoillaan, mutta samalla hän tiesi, että vankilan varjot seurasivat häntä.
Hylätty vankila jäi taakse, mutta sen jäljet jäivät häneen. Eero vaelsi metsän halki, mutta hänen mielessään kaikui yhä vankilan kammottava historia. Kadonneet kohtalot eivät unohtuneet, ja jokainen askel muistutti häntä siitä, että vaikka hän oli paennut, vankila ei koskaan todella jättänyt häntä rauhaan.
Aika kului, mutta muistot eivät hävinneet. Eero tiesi, että hän oli vain yksi monista, jotka olivat kärsineet hylätyn vankilan seinien sisällä. Ja vaikka hän oli vapaa, hänen sydämessään oli aina osa vankilan synkkyyttä, joka muistutti häntä siitä, että kadonneet kohtalot elävät ikuisesti.