Kätketty aarre vanhassa metsätuvassa. Tuvan ulkopuolella tuuli kuiskasi surullista lauluaan, ja pimeys laskeutui metsän ylle kuin synkkä verho. Sisällä, vanhan puupöydän ääressä, istui epäilty lääkäri, joka oli pidätetty ja kuljetettu psykiatriseen sairaalaan arvioitavaksi. Hän silitti hentoja käsiään, mutta silmissään oli tyhjyyttä, joka kieli syvistä sisäisistä taisteluista.
Poliisi oli saanut vihiä lääkärin oudoista käytöksistä ja mystisistä potilastapauksista. Nyt hän istui yksin huoneessaan, ympärillään valkoiset seinät, jotka tuntuivat puristavan häntä entistä tiukemmin. Terveydenhuollon ammattilaiset olivat saapuneet, valmiina tutkimaan hänen mieltään. He halusivat selvittää, oliko hänellä mielenterveysongelmia, jotka voisivat vaikuttaa hänen oikeudelliseen vastuuseensa. Toinen toistaan seuraavat testit ja arvioinnit vain syvensivät hänen ahdistustaan.
”Deal with it,” hän kuiskasi itselleen, kun lääkäri yritti löytää rauhan mielen myllerryksessä. Yritti vakuuttaa itselleen, että kaikki tämä oli vain väliaikaista, mutta sydän sykki epätoivolla. Hän tunsi, kuinka menneisyyden varjot seurasivat häntä, ja jokainen kysymys, jonka hänelle esitettiin, kaivoi syvemmälle hänen salaisuutensa.
Lopulta, kun arviointi oli ohi, ja hänen tulevaisuutensa oli yhä epäselvä, hän tajusi, ettei ollut paluuta. Metsätuvan kätketty aarre oli vain muisto, joka ei koskaan palaisi. Hänen elämänsä oli kuin mätänevä puu, joka oli menettänyt juurensa, ja toivo oli vain heikko häivähdys, joka hälveni pimeyteen.
Ja niin hän jäi istumaan, yksin huoneessaan, mihin ei ollut suuntaa eikä päämäärää. Ikuinen epätoivo ympäröi häntä kuin pimeä metsän varjo, eikä ollut enää mitään, mihin tarttua.
Tämä on kuvitteellinen tarina, jolla ei ole pohjaa todellisuudessa.