**Lukittu solujen maailmassa, vapaus vain unta**
Pimeys ympäröi häntä kuin raskas vaate. Joni istui kylmässä sellissään, katsoen rautaristikkojen läpi. Hänen maailmansa oli supistunut neljään seinään, jotka kätkivät hänen toivonsa ja unelmansa. Aika kului hitaasti, kuin hidas virta, joka ei koskaan päässyt mereen.
Kaupungin äänet kuuluivat kaukaisuudesta. Autojen ääni, ihmisten nauru ja lapsien leikki, kaikki ne muistuttivat häntä vapaudesta, josta hän oli riistetty. Joni muisti vielä, miltä tuntui juosta vapaana, tuulen puhaltaessa kasvoilla. Nyt hänen sydämensä oli jäätynyt, kuten sellin kylmä betoni.
Hänen aivonsa olivat kuin vankila, jossa muistoja ja katuvia ajatuksia riiteli keskenään. Hän ei voinut unohtaa hetkeä, jolloin kaikki muuttui. Ystävien naurua, auringonpaisteessa viettämiään hetkiä – kaikki oli kadonnut. Sen sijaan hänen oli pakko kestää päivät, jotka venyivät ikuisuuksiin.
Toiset vangit olivat kuin varjoja, vailla toiveita. Heidän katseensa oli tyhjät, ja heidän äänensä kantautuivat vain epätoivon värinänä. Joni yritti puhua heille, mutta sanat jäivät epäselviksi, kuin kaikki muu hänen elämässään. Hän tunsi itsensä vieraaksi, vaikka he kaikki olivat yhtä lukittuja.
Vapautumisen toivo oli himmennyt, mutta joskus, öisin, kun kaikki muut nukkuivat, Joni haaveili pakoreitistä. Hän näki itsensä juoksemassa, juoksemassa niin nopeasti kuin jalat kantoivat. Mutta jokainen aamu toi mukanaan karun todellisuuden: ovet pysyivät lukittuina, ja vapaus oli vain unta.
Kyyneleet valuivat hänen poskilleen, ja hän puristi nyrkkejään. Hän ei halunnut antautua, vaikka pimeys ympäröi häntä. Joni päätti, että hän ei unohtaisi itseään. Hän kirjoitti muistiinpanoja, piilotti niitä seinän halkeamiin. Jokainen sana oli hänen kapinansa, hänen todellisuutensa.
Aika kului, ja Jonin sielu alkoi kulua, mutta toivo ei kuollut. Hän odotti hetkeä, jolloin hän voisi jälleen nähdä auringonvalon, hetkeä, jolloin vankilan ovet avautuisivat. Kunnes se päivä koittaisi, hän pysyisi vahvana, sillä lukittu solujen maailmassa, vapaus oli vain unta – mutta unia oli vielä jäljellä.