**Psykologinen tutkimus pidätetylle rikoksesta epäillylle**
Kaupungin synkät kadut kätkivät salaisuuksia, ja yksi niistä oli nuori mies, jota epäiltiin järkyttävästä rikoksesta. Hänet oli pidätetty yön pimeydessä, ja nyt hän makasi kylmässä, valkoisessa huoneessa mielisairaalassa. Huoneen seinät olivat karut, ja ainoa valo tuli katosta roikkuvasta hehkulampusta, joka heitti varjoja hänen kasvoilleen.
Mies tuijotti ikkunasta, mutta ulkona ei ollut muuta kuin harmaata taivasta. Hänen mielessään pyörivät ajatukset siitä, mitä oli tapahtunut, mutta muistoista oli tullut hämärä ja epäselvä kuin unet, joista ei voinut herätä. Poliisi oli tuonut hänet tänne, ja nyt hänen kohtalonsa oli psykologisten arviointien käsissä.
Kaksi psykiatria astui huoneeseen. Heidän kasvonsa olivat vakavat, ja heillä oli muistiinpanovälineet kädessään. Mies tunsi pelon puristavan rintaansa, kun he alkoivat kysyä häneltä kysymyksiä, jotka olivat yhtä aikaa henkilökohtaisia ja vaikeita. ”Miten voit kuvata tunteitasi?” ”Muistatko, mitä tapahtui?”
Hänen ajatuksensa olivat sekavia, ja hän yritti keskittyä, mutta jokainen kysymys sai hänen päänsä pyörimään yhä enemmän. Hän tunsi itsensä eristyneeksi, kuin vankina omassa mielessään. Psykiatrit tarkkailivat häntä huolellisesti, kirjoittaen muistiinpanoja jokaisesta hänen reaktiostaan. Heidän katseensa olivat kuin kaksi tutkivaa valoa, jotka yrittivät valaista hänen pimeää mieltään.
Aika kului, ja arvioinnin myötä hänen sisäinen taistelunsa syveni. Hänelle oli selvää, että tämä prosessi ei ollut vain hänen henkensä pelastamista, vaan myös mahdollisuus ymmärtää, mitä oli tapahtunut. Oliko hän syyllinen, vai oliko mieli, joka oli pettänyt hänet, se oikea syyllinen?
Kun viimein arviointi päättyi, psykiatrit vetäytyivät huoneen ulkopuolelle keskustelemaan. Mies jäi yksin, ja hänen sydämensä sykki kuin raskaana taakkana. Hän ei tiennyt, mitä tulevaisuus toisi tullessaan, mutta tiesi vain sen, että hänen mielessään oli edelleen pimeyttä, jota oli mahdotonta paeta.
Huoneen hiljaisuus oli painostava, ja hän tunsi, että hänen tarinansa oli vasta alussa – tarina, joka voisi päättyä joko vapauteen tai ikuiseen eristykseen.