**Salaisuus vanhassa metsässä**
Kaukana kaupungin hälinästä, vanhan metsän keskellä, seisoi vanha vankila. Sen muurit olivat rapistuneet ja ovet narisivat tuulessa. Vankilan historia oli synkkä, ja tarinat siitä, mitä sen sisällä oli tapahtunut, olivat pelottavia. Monet olivat kuiskailleet, että metsän syvyyksissä piili salaisuus, jota kukaan ei ollut uskaltanut tutkia.
Yksi vanki, nimeltään Elias, oli viettänyt vuosia noiden kylmien muurien sisällä. Hän oli syytön, mutta vankilan karu elämä oli musertanut hänen sielunsa. Yöt olivat pitkiä ja yksinäisiä, ja hän kuuli usein outoja ääniä metsästä. Ne olivat kuin huutoja, jotka kantoivat tuulen mukana. Elias oli päättänyt, että hän ei voisi elää näin enää kauan.
Eräänä yönä, kun kuu valaisi metsän, Elias päätti paeta. Hän oli kuullut tarinoita vanhasta salaisuudesta, joka piili syvällä metsän uumenissa ja joka voisi ehkä johtaa häntä vapauteen. Hän hiipi vankilan pimeistä käytävästä ja suuntasi kohti metsää.
Metsässä oli hiljaista, vain lehtien kahina kuului. Elias tunsi sydämensä lyövän kiivaasti, mutta hän ei voinut kääntyä takaisin. Hän kulki syvemmälle, kunnes löysi vanhan, hylätyn mökin. Sen ympärillä oli outo energia, ja Elias tunsi, että tämä oli se paikka, josta tarinat olivat kertoneet.
Mökin sisällä oli pölyisiä esineitä ja vanhoja valokuvia. Yksi valokuva kiinnitti hänen huomionsa – siinä oli vanki, joka näytti aivan häneltä. Valokuvan takana oli päiväys: 50 vuotta sitten. Eliasin sydän jätti lyönnin väliin. Hän tunsi, että kaikki, mitä hän oli kuullut, oli totta. Vankila ei ollut vain paikka, se oli kirous, joka sitoi sieluja ikuisesti.
Yhtäkkiä mökin ovi rävähti auki, ja Elias näki varjon liikkuvan. Hän kääntyi ja huomasi toisen vangin, joka oli jäänyt loukkuun metsään. ”Et voi paeta”, tämä kuiskasi. ”Metsä ei päästä meitä vapaaksi. Se vaatii sielumme.”
Eliasin silmät laajenivat pelosta. Hän tajusi, että metsän salaisuus oli synkkä. Se oli paikka, jossa menneisyyden synnit elivät edelleen, ja jokainen, joka yritti paeta, jäi lopulta loukkuun. Hän tunsi, kuinka metsän varjot ympäröivät häntä, ja tajusi, ettei hän koskaan voisi paeta.
Kun kuu laski horisonttiin, Eliasin sydän täyttyi epätoivosta. Metsä oli hänen vankilansa, ja se ei koskaan päästäisi häntä vapaaksi. Salaisuus vanhassa metsässä oli hänen oma sielunsa, ikuisesti kadoksissa pimeydessä.