**Vankilan kaaos: Ystävyyden uhraus**
Kylmä tuuli puhalsi vankilan paksujen muurien välistä, ja pimeys laskeutui kuin raskas peitto. Vankila oli tunnettu julmuudestaan, ja sen käytävillä kaikui epätoivo. Joka päivä eloonjäämisestä taistelleet vangit elivät pelossa, mutta ystävyys oli se, mikä piti heidät hengissä.
Antti ja Mikael olivat olleet ystäviä jo vuosia. He olivat jakaneet kaiken, jopa tuskan, joka tuli vankilan arjesta. Heidän ystävyytensä oli kuin heikko valo pimeydessä, mutta vankilan säännöt olivat armottomat. Yksi väärä liike, ja kaikki voisi olla ohi.
Eräänä iltana vankilassa syttyi kaaos. Raskaampi rikollisryhmä oli murtautunut vangittujen alueelle, ja pelko levisi kuin virus. Antti ja Mikael tiesivät, että he olivat vaarassa. Heidän oli pakko löytää turvapaikka, mutta ryhmän johtaja, joka tunnettiin nimellä ”Pahuus”, oli päättänyt, että heitä oli rangaistava.
Kun yö pimeni, Pahuus ja hänen miehensä alkoivat etsiä eristyksissä olevia vankeja. Antti ja Mikael piiloutuivat pimeään nurkkaan, mutta he tiesivät, että se ei kestäisi kauan. Heidän oli pakko tehdä valinta: paeta yhdessä vai uhrautua toistensa puolesta.
Mikael katsoi Anttia silmiin. ”Meidän on pakko paeta. En voi menettää sinua,” hän sanoi hiljaa. Antti nyökkäsi, mutta sisimmässään hän tiesi, että se oli lähes mahdotonta. Pahuus oli kuin hai, joka haistoi verta, ja hänen miehensä olivat valmiita tappamaan.
Kun Pahuus lähestyi, Antti teki päätöksensä. Hän työnsi Mikaelin pois, kuiskaten: ”Mene! Pelasta itsesi!” Mikael ei voinut uskoa, mitä hän kuuli. ”En jätä sinua!” hän huusi. Antti tarttui häntä olkapäästä ja työnsi hänet kohti käytävää. ”Nyt! Mene!”
Mikael juoksi, mutta kyyneleet valuivat hänen poskilleen. Hän kuuli takanaan huudot ja iskujen ääniä. Antti oli jäänyt taakse, uhraamassa itsensä ystävyytensä vuoksi. Pahuus ja hänen miehensä löysivät Antin, ja kaaos jatkui.
Aamun sarastaessa vankilan muurit kätkivät synkän salaisuuden. Mikael seisoi vankilan portin ulkopuolella, sydän särkyneenä. Hän oli pelastanut henkensä, mutta hinta oli ollut liian korkea. Hänen ystävänsä, Antti, oli jäänyt vankilan pimeyteen, uhraamalla kaiken ystävyyden vuoksi.
Mikael katsoi taakseen, vankilan harmaat muurit kohoavat synkkinä. Ystävyyden uhraus oli ollut hänen elämänsä suurin tragedia, mutta se myös antoi hänelle voimaa jatkaa. Hän tiesi, että Antti oli antanut hänelle mahdollisuuden elää, ja hän ei unohtaisi tätä uhrausta koskaan.