Poliisi oli pidättänyt lääkärin, jonka epäiltiin syyllistyneen järkyttäviin rikoksiin. Nyt hän makasi kylmässä, antiseptisessä huoneessa psykiatrisessa sairaalassa, odottaen arviointia. Hänen silmänsä olivat tyhjät, kuin syvällä meressä vaeltava laiva ilman suuntaa. Asiantuntijat, jotka olivat saapuneet arvioimaan hänen mielentilaansa, tunsivat jännityksen ilmassa. He tiesivät, että tämä tapaus oli poikkeuksellinen, ja että lääkärin mieli oli kuin labyrintti, jonka jokaisessa kulmassa piili salaisuus.
Arviointi aloitettiin huolellisesti. Psykologiset testit, lääkärin tekemät havainnot ja käyttäytymisen tarkkailu muodostivat osan prosessista. Yksi asiantuntijoista huomasi, että lääkärin ilme ei koskaan muuttunut. Hän oli kuin patsas, joka oli jäänyt yksin omassa epätoivossaan. ”Deal with it,” hän kuiskasi itsekseen, yrittäen selviytyä siitä, mihin oli joutunut.
Häntä tutkittiin, ja jokainen kysymys kaivoi syvemmälle hänen sieluunsa, paljastaen kerroksia, joita hän oli yrittänyt peittää. Vastaus, jonka hän antoi, oli vain hämärä muisto siitä, kuka hän oli ollut ennen kuin pimeys oli vallannut hänen mielensä. Hänen menneisyytensä oli täynnä saavutuksia ja menestystä, mutta nyt se oli vain haamu, joka vaelsi hänen muistoissaan.
Lopulta asiantuntijat saivat päätöksensä. Heidän oli vaikeaa sanoa, oliko hän täysin syyntakeinen vai ei. Kaikki se, mitä hän oli tehnyt, jäi roikkumaan ilmaan kuin raskas pilvi, joka ei koskaan hajoaisi. Lääkärin elämä oli jäänyt ikuisesti kiinni synkkään kehään, josta ei ollut paluuta. Hän oli yksinäinen sydän, joka oli löytänyt rakkauden yllättävältä taholta – epätoivosta ja tuskasta, joka seurasi häntä joka hetki.
Tämä tarina on fiktiivinen eikä perustu todellisuuteen.