Kätketty aarre ja salaisuudet syvällä metsässä
Pimeä syksyinen ilta laskeutui pienen kaupungin ylle, kun poliisi vei epäillyn lääkärin, Dr. Kallion, mielenterveyden arvioitavaksi. Hän oli ollut kiinniotettuna epäilyttävien tapahtumien vuoksi, jotka olivat ravistelleet paikallista yhteisöä. Nyt hän istui kylmässä huoneessa psykiatrisessa sairaalassa, ympärillään vain valkoiset seinät ja ankeat valot.
Arvioinnin suorittamiseen oli valittu joukko asiantuntevia mielenterveysalan ammattilaisia. Heidän tehtävänään oli kartoittaa Dr. Kallion psyykkistä tilaa: oliko hän mahdollisesti sairas, ja oliko hänellä kykyä ymmärtää omia tekojaan? He alkoivat kysyä häneltä kysymyksiä, syventyen syvälle hänen mieleensä. Dr. Kallio vastasi, mutta hänen katseensa oli tyhjyyttä täynnä, kuin metsä, joka kätkee sisäänsä salaisuuksia.
Hänen menneisyytensä oli täynnä varjoja. Lääkärin uran aikana oli tapahtunut asioita, joista ei koskaan puhuttu, asioita, jotka olivat jääneet kätketyiksi muiden silmiltä. Nyt, kun hänen mielensä avattiin asiantuntijoiden toimesta, paljastui synkkiä salaisuuksia, joita ei voinut enää peittää. ”Deal with it,” hän ajatteli, kun muistoja alkoi virrata mieleen. Hän oli ollut siinä tilanteessa, jossa kaikki oli alkanut luisua hallinnasta, ja nyt se kaikki palasi takaisin.
Arvioinnin edetessä, Dr. Kallion käytös muuttui yhä kummallisemmaksi. Hän alkoi puhua ääneen asioista, joita oli nähnyt ja kokenut, asioista, jotka olivat jääneet piiloon synkissä metsissä, joita hän oli tutkinut nuorempana. Hänen sanansa olivat kuin huutoja, jotka kaikuivat tyhjyyteen. Siellä oli aarre, mutta se oli myös kirous, ja sen kätkemät salaisuudet olivat kuin ikuisesti hänen mielessään.
Lopulta arviointi päättyi, ja asiantuntijat laativat raporttinsa. Dr. Kallio oli edelleen häilyväinen, ja hänen kohtalonsa oli nyt käsissä lakimiehiä ja tuomareita. Olisi päätettävä, oliko hän syyllinen vai oliko hänen mielenterveytensä heikentynyt. Mutta siinä vaiheessa, kun päätöksiä alettiin tehdä, Dr. Kallion katse oli edelleen tyhjyyden vallassa. Hän tiesi, että metsä, joka oli kätkenyt aarteensa, oli myös hänen vankilansa, eikä hän koskaan pääsisi siitä pakoon.
Kaupunkia vaivasi pysyvä epätoivo. Dr. Kallio oli vain yksi esimerkki siitä, kuinka syvälle ihmisen mieli voi vaipua, kun salaisuudet kerääntyvät ja kätketyt kauhut paljastuvat. Kätketyt aarteet voivat olla raskaita kantaa, ja metsän varjot eivät koskaan häviä.
Tämä on fiktiivinen tarina, jolla ei ole mitään perustaa todellisuudessa.