Lääkärin arviointi pidätetyssä poliisin huostassa
Pimeä huone, jossa vain heikko valonlähde heijastaa seinille synkkiä varjoja. Lääkärinä toiminut mies on nyt suljettu psykiatrisen sairaalan kylmiin ja steriileihin tiloihin. Hänen silmänsä, jotka olivat kerran täynnä elämäniloa ja kunnianhimoa, ovat nyt vain tyhjät ja ilmeettömät. Hän istuu yksin huoneessa, miettien kuinka kaikki päättyi tähän. ”Deal with it,” hän kuiskaa itselleen, kun hulluuden varjot alkavat tanssia hänen mielessään.
Poliisi pidätti hänet epäiltynä useista rikoksista, jotka ovat järkyttäneet koko yhteisöä. Nyt hän on eristyksissä, ja psykiatrit tutkivat häntä kuin hän olisi vain laboratoriokoe. He mittaavat hänen älykkyyttään, arvioivat hänen käytöstään ja tekevät kokeita, jotka paljastavat enemmän kuin hän haluaisi. Ajatukset siitä, mitä hän on tehnyt, painavat hänen mieltään, ja häntä vaivaa pelko siitä, että hänen mielenterveytensä on rapautumassa.
Yhä uudelleen hän kysyy itseltään, onko hän todella syyllinen vai onko tämä vain hänen mielensä harha. ”Deal with it,” hän toistaa, mutta se ei tuo rauhaa. Sen sijaan se syventää ahdistusta, kun hänen on kohdattava totuus: hän on eristyksissä, ja maailma, jonka hän tunsi, on kadonnut. Hänen entinen maineensa, arvonsa ja jopa ihmisenä olemisen oikeutensa ovat vain muistoja, jotka haihtuvat kuin savupilvet.
Psykiatrit tekevät päätöksensä, mutta se ei muuta hänen kohtaloaan. Hän ei voi paeta menneisyyttään, eikä hän voi paeta niitä sysimustia ajatuksia, jotka kulkevat hänen mielessään. Ahdistus puristaa häntä kuin rautahäkki, ja joka päivä hänelle muistutetaan, että hänen elämänsä on vain yksi suuri epäonnistuminen.
Kun hän katsoo peiliin, hän näkee vain varjot – ei ihmistä, ei lääkäriä, ei toivoa. ”Deal with it,” hän kuiskaa, mutta se on vain lause, joka ei tuo lohtua. Hänen on vain elettävä tämän ikuisen epätoivon kanssa, joka ympäröi häntä, kuin savusumu, joka ei koskaan haihdu.
Tämä on kertomus, joka ei perustu todellisuuteen, vaan on täysin kuvitteellinen.