Lääkärin mielenterveystarkastus herättää epäilyksiä. Tumma, kylmä huone, jossa valot vilkkuivat, tuntui enemmän vankilalta kuin sairaalalta. Suspectti lääkäri, jonka kasvot olivat riutuneet ja silmät tyhjät, istui yksin huoneen nurkassa. Hänen ympärillään oli lääkintähenkilöstö, joka tarkkaili häntä kuin pedon vahtijoita, valmiina hyökkäämään, jos hän osoittaisi merkkejä aggressiivisuudesta.
Kysymykset olivat kysymyksiä, joita hän oli kuullut ennenkin. ”Miten voit tänään?” ja ”Tuntuuko sinusta koskaan, että et ole oma itsesi?” Vastaukset lipsuivat hänen huuliltaan, mutta hän tiesi, ettei kukaan uskoisi häntä. Hänelle oli annettu lääkkeitä, jotka saivat hänet tuntemaan itsensä oudoksi ja etäiseksi todellisuudesta. ”Deal with it,” hän mumisi itsekseen, yrittäen löytää lohtua omasta sisimmästään, mutta lohtu oli kaukainen muisto.
Psykologiset testit olivat ankarat. Kysymykset olivat kuin koukkuja, jotka kaivautuivat syvälle hänen mieleensä. Jokainen vastaus tuntui paljastavan syvemmät haavansa, ja hänen mielensä ravisteli häntä kuin myrskyinen meri. Hän tiesi, että hänen kohtalonsa riippui näistä arvioista, mutta samaan aikaan hän tunsi itsensä täysin avuttomaksi. Oliko hän todella syyllinen, vai oliko hän vain uhri omasta mielenterveydestään?
Käytävältä kuului ääniä, mutta ne olivat vain häilyviä kaikuja, jotka eivät koskaan tuoneet rauhaa. Hänen elämänsä oli kuin pimeä tunne, josta ei ollut paluuta. Kaikki, mitä hän oli rakentanut, oli romahtanut, ja nyt hän istui tässä, odottaen tuomiota. Kaikki tämä oli kuin painajainen, josta ei voinut herätä. Lopulta hän tajusi, ettei hänellä ollut muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä kohtalonsa.
Kun arviointi päättyi, hän jäi yksin huoneeseensa, jossa toivon kipinä oli sammunut. Hänen sydämensä raskaus tuntui yhä sietämättömältä, ja hän ymmärsi, että tämä oli hänen elämänsä uusi normaali. Tämän synkän todellisuuden kanssa hän paini, ja se painoi häntä yhä syvemmälle epätoivon syvyyksiin.
Lopulta, vaikka ympärillä oli ihmisiä, hän tunsi itsensä yhä yksinäiseksi. Kaikki, mikä oli joskus ollut elämää, oli nyt vain varjoja menneisyydestä, ja jokainen päivä tuntui vain lisäävän hänen ikävää ja epätoivoaan. Elämä oli muuttunut painajaiseksi, josta ei ollut pakotietä.
Tämä on fiktiivinen tarina, jolla ei ole pohjaa todellisuudessa.