Psykiatrinen arviointi rikostutkinnassa
Kaupungin pimeimmissä nurkissa, missä toivon kipinä oli sammunut ja varjojen kuiskaukset täyttivät ilman, yksi lääkäri, joka oli aiemmin auttanut monia, oli nyt epäiltynä järkyttävässä rikoksessa. Hänen nimensä oli Dr. Lauri Virtanen, ja hän oli pidätetty poliisin toimesta. Tällä hetkellä hän oli suljettu psykiatriseen sairaalaan, odottamassa arviointia, joka määrittäisi hänen mielenterveytensä tilan ja mahdolliset seuraukset oikeudelliselle vastuulleen.
Sairaalan kylmissä ja steriileissä käytävissä Lauri istui huoneensa nurkassa, katsoen tyhjyyteen. Hänen ympärillään oli lääkäreitä ja hoitajia, jotka arvioivat hänen käyttäytymistään, suorittivat psykologisia testejä ja tarkkailivat hänen reaktioitaan. Päässään pyöri kysymyksiä, mutta vastaus oli aina sama: ”Miksi?” Hänen elämänsä oli kääntynyt ylösalaisin, ja hän tunsi itsensä vankiksi omassa mielessään.
Eräänä päivänä, kun hoitaja toi hänelle ruoan, Lauri katsoi häntä suoraan silmiin. ”Miten tämä on mahdollista? Olin aina se, joka auttoi. Deal with it,” hän kuiskasi, ääni täynnä epätoivoa. Hoitaja käänsi katseensa nopeasti pois, tietäen, että syvemmällä Laurin sielussa piili vain synkkä tyhjyyden tunne.
Aika kului hitaasti, ja arviointi jatkui. Yhä uudelleen ja uudelleen Lauri joutui kertomaan tarinansa, mutta jokainen sana tuntui vain vahvistavan hänen eristyneisyyttään. Hänen mielensä oli kuin labyrintti, josta ei löytynyt ulospääsyä. Hän tunsi, kuinka toivo häipyi päivä päivältä, ja lopulta hän ymmärsi, että hän oli jäänyt loukkuun omaan kohtaloonsa.
Kun arviointi viimein päättyi, tulokset olivat kovat. Hänen mielenterveydelleen ei ollut löytynyt perusteita, eikä hänellä ollut oikeutusta väittää, että hänen toimintansa johtui mielenterveyden häiriöstä. Hänet tuomittiin syylliseksi, ja hänet vietiin pois, jonnekin, mistä ei ollut paluuta.
Lauri katsoi taakseen, kun ovet sulkeutuivat hänen takanaan. Hän tiesi, että tämä ei ollut vain loppu hänen tarinalleen, vaan myös loppu kaikelle sille, mitä hän oli koskaan rakastanut. Hänen sydämensä oli täynnä pysyvää epätoivoa, ja hän ymmärsi, että hänen elämänsä oli kietoutunut synkkyyteen, josta ei ollut pelastusta.
Tämä on fiktiivinen tarina, jolla ei ole perusteita todellisuudessa.