**Psykiatrinen tarkastus lääkärin syytöksille**
Pimeä yö verhosi kaupungin, kun poliisi vei epäillyn lääkärin psykiatriseen sairaalaan. Hänen kasvonsa olivat kalpeat, silmissä heijastui epätoivo ja pelko. Huone, johon hänet oli sijoitettu, oli kylmä ja steriili, seinät vailla elämää. Häntä tarkkailivat ammattilaiset, jotka kirjasi muistiin jokaisen hänen liikkeensä, jokaisen katseen vaihtumisen.
Epäillyn lääkärin mieli oli kuin labyrintti, täynnä synkkiä käytäviä ja piilotettuja huolia. Hän tiesi, että hänen oli kohdattava menneisyytensä, mutta jokainen ajatus oli kuin terävä puukko, joka viilsi hänen sieluaan. Hänen oli pakko käsitellä syytöksiä, jotka olivat kuin painava taakka hänen harteillaan. ”Deal with it,” hän kuiskasi itselleen, yrittäen löytää voimaa selvitä tästä koettelemuksesta.
Psykologiset testit ja arvioinnit jatkuivat päivästä toiseen. Hän tunsi itsensä yhä enemmän vangiksi omaan mieleensä. Mikään ei tuntunut oikealta; jokainen kysymys ja vastaus syvensi hänen masennustaan. Hän muisti hetkiä, jolloin oli auttanut potilaita, mutta nyt kaikki tuntui vain kaukaiselta muistolta, ikään kuin se olisi ollut toista elämää.
Kun arviointi lähestyi loppuaan, lääkäri tajusi, että hänen kohtalonsa oli sinetöity. Jos hänet todettaisiin henkisesti kykenemättömäksi, se merkitsisi, että hänen elämänsä oli loppunut niin kuin hän oli sen tuntenut. Kaikki toiveet, kaikki unelmat, kaikki mahdollisuudet – kaikki oli mennyttä.
Psykiatrinen sairaala oli muuttunut hänen vankilakseen, ja yksinäisyys painoi häntä alas. Yhä uudelleen hän toisti itselleen: ”Deal with it.” Mutta se ei tuonut lohtua, vain syvempää epätoivoa. Hän katsoi ikkunasta ulos, mutta maailma oli vain harmaa, väritön kuva, joka ei enää vaikuttanut häneen.
Ja niin, kun päivänvaloa ei enää ollut, hän sulki silmänsä ja antoi synkkien ajatusten viedä itsensä yhä syvemmälle pimeyteen.
Tämä on fiktiivinen kertomus, jolla ei ole todellisuuspohjaa.