**Salaperäinen metsä ja unohdettu taikavoima**
Sateen ropina kuului hiljaisessa huoneessa, jossa epäilty lääkäri, tohtori Rantanen, istui kahlehdittuna vanhaan tuoliin. Hänen ympärillään oli vain kylmiä, valkoisia seiniä ja teräviä katseita, jotka tarkkailivat jokaista liikettä. Poliisi oli pidättänyt hänet epäilyttävän käytöksen vuoksi, ja nyt hänet oli siirretty psykiatriseen sairaalaan arvioitavaksi.
Tohtori Rantanen oli vaikuttanut aina olevan askelen edellä muita. Hänen älynsä oli terävä, mutta yhä jokin hänen sisimmässään oli murentunut. Arviointiprosessi alkoi, ja mielenterveyden ammattilaiset alkoivat tutkia häntä. He esittivät kysymyksiä, jotka kaivautuivat syvälle hänen mieleensä, ja hänen vastauksensa olivat kuin mustaa savua, joka täytti huoneen. ”Deal with it,” hän mutisi itsekseen, yrittäen löytää rauhaa kaaoksessa.
Psykologiset testit paljastivat hänen sisäisen tuskansa. Rantanen muisti hetket, jolloin hän oli käyttänyt taitojaan auttaakseen ihmisiä, mutta nyt ne olivat kääntyneet häntä itseään vastaan. Hänen silmissään oli villi katse, joka kieli hulluuden rajoilla tanssimisesta. Hän ei ollut enää se arvostettu lääkäri, vaan henkilö, joka oli kadottanut kaiken hallinnan.
Päivien kuluessa tohtori Rantanen huomasi, että hänen ympärillään oleva metsä, joka näkyi sairaalan ikkunasta, alkoi muuttua. Se oli salaperäinen, täynnä varjoja ja unohtuneita taikavoimia, jotka kutoutuivat hänen mieleensä kuin painajainen. Hän tunsi, että metsä kutsui häntä, että siellä piili jokin voima, joka voisi vapauttaa hänet tästä ikuisesta ahdistuksesta. Mutta metsä oli yhtä aikaa houkutteleva ja pelottava, ja se muistutti häntä siitä, kuinka syvälle hän oli vajonnut.
Kun arviointi oli saatu päätökseen, tulokset olivat karut. Lääkärit totesivat, että Rantanen oli kärsinyt vakavista mielenterveysongelmista, jotka estivät häntä osallistumasta oikeudellisiin menettelyihin. Hänen tulevaisuutensa oli epävarma, ja hänen kohtalonsa oli sidottu tähän pimeään huoneeseen, joka oli täynnä muistoja ja kadotettuja unelmia.
”Deal with it,” hän kuiskasi uudelleen, mutta sanat tuntuivat vain vahvistavan hänen epätoivoaan. Hän tiesi, ettei mikään voima, ei edes metsä, voisi pelastaa häntä tästä loputtomasta syöksystä. Hän oli jäänyt yksin, unohdettuna, ikuisesti vankina omassa mielessään.
Tarina on fiktiivinen eikä sillä ole todellista perustaa.