Lääkärin mielenterveystutkimus rikosmuodostelmassa
Yön pimeydessä, sairaalan kylmät käytävät kaikuivat hiljaisia askeleita, kun poliisit johdattivat epäillyn lääkärin psykiatrisen osaston ovesta sisään. Hänen katseensa oli tyhjyyttä täynnä, ikään kuin hän olisi jo luopunut kaikesta, mikä oli ollut hänelle tärkeää. Takanaan oli pitkä ura, joka oli täynnä lupauksia ja toivoa, mutta nyt hän oli jäänyt kiinni rikoksesta, joka oli ravistellut koko yhteisöä.
Psykiatrinen arviointi alkoi. Terveydenhuollon ammattilaiset, jotka olivat kouluttautuneet tunnistamaan mielisairauksien merkkejä, tarkkailivat hänen käytöstään tarkasti. He kysyivät kysymyksiä menneisyydestä, ja jokainen vastaus tuntui syventävän hänen sisäistä ahdistustaan. ”Deal with it,” hän ajatteli, kun hänen mieleensä nousi muistoja menneistä päivistä, jolloin hän oli vielä arvostettu ammattilainen. Tuolloin hän oli voinut auttaa ihmisiä, mutta nyt hän oli itse avun tarpeessa.
Keskustelut lääkärin kanssa paljastivat syvälle juurtuneita traumoja ja epätoivoa, jotka olivat vaikuttaneet hänen mielenterveyteensä. Hänelle kerrottiin, että arvioinnin tulokset voisivat vaikuttaa hänen oikeudelliseen vastuuseensa, mutta se tuntui vain lisäävän painetta hänen jo valmiiksi rikkoutuneeseen mieleensä. ”Deal with it,” hän toisteli itselleen, mutta sanat eivät tuoneet rauhaa.
Viikkojen kuluessa häntä seurattiin yhä tarkemmin. Psykiatrit alkoivat epäillä, että hänen käytöksensä oli seurausta syvästä masennuksesta ja mahdollisesti muista mielenterveysongelmista, mutta samalla he tiesivät, että rikokset, joita häntä syytettiin, eivät häviäisi pelkästään diagnoosin myötä. Hän tunsi itsensä vangiksi, ei vain fyysisesti, vaan myös henkisesti. Sairaalan seinät tuntuivat kutistuvan hänen ympärillään, ja jokainen päivä vain vahvisti hänen tunnettaan eristyksestä.
Kun arviointi lopulta päättyi, hänet julistettiin mielenterveydeltään kykenemättömäksi osallistumaan oikeudenkäyntiin. Vaikka tämä päätös antoi hänelle hetken rauhoittumisen, se ei poistanut häntä odottavasta tuomiosta. Hänen elämänsä oli murentunut, ja tulevaisuus näytti yhä synkemmältä. Hän oli jäänyt yksin, ja hänen toivonsa oli kuihtunut. ”Deal with it,” hän kuiskasi itsekseen, mutta sanat kalskahtivat tyhjiltä.
Lopulta hän ymmärsi, että tämä oli hänen uusi todellisuutensa. Hänen menneisyytensä oli kadonnut, ja hänen tulevaisuutensa oli yhtä epävarma kuin pimeä yö, joka ympäröi häntä. Hän oli jäänyt ikuisen epätoivon vankilaan, josta ei ollut pakotietä.
Tämä on kuvitteellinen tarina, jolla ei ole todellista perustaa.