Lääkärin psyykkinen arviointi poliisitilanteessa oli käynnissä, ja huoneessa vallitsi painostava hiljaisuus. Kädet sidottuina tuoliin, epäilty lääkäri katsoi ympärilleen, silmät täynnä epätoivoa ja häilyvää järkeä. Hän oli kerran ollut kunnioitettu ammattilainen, mutta nyt hän makasi epäiltynä rikoksista, jotka järkyttivät koko yhteisöä. ”Deal with it,” hän kuiskasi itselleen, mutta sanat tuntuivat vain lisäävän hänen ahdistustaan.
Psykiatrisen sairaalan seinät tuntuivat sulkeutuvan hänen ympärilleen, ja lääkärin mieli vaelsi synkkiin muistoihin. Hänen mielenterveytensä arviointi oli alkanut, ja se sisälsi monimutkaisia testejä ja syvällisiä keskusteluja, joissa hänen elämänsä käännekohdat paljastuivat. Hänen käyttäytymisensä oli arvoituksellista; välillä hän oli rauhallinen, ja välillä hänen katseensa hehkui epätoivosta.
Asiantuntijat, jotka tarkkailivat häntä, eivät kyenneet päättämään, oliko hän todella sairas vai oliko tämä vain hänen tapansa paeta todellisuutta. Joka kerta kun he kysyivät kysymyksiä, hänen mieleensä palasi kysymys, joka vaivasi häntä: miksi? Miksi hän oli päätynyt tähän? ”Deal with it,” hän toisti, mutta se oli vain tyhjää puhetta, joka ei tuonut lohtua.
Kun arviointi eteni, lääkäri huomasi, että hänen elämänsä oli kuin hiekkaa sormien välistä. Hän oli menettänyt kaiken, ja vaikka hän