Mielenterveyden arviointi epäillyn lääkärin kohdalla oli alkanut synkissä merkeissä. Huone, jossa hänet pidettiin, oli kylmä ja steriili, ja seinillä roikkuvat valkoiset taulut tuntuivat vain korostavan hänen eristyneisyyttään. Poliisi oli pidättänyt hänet epäilyttävistä toimenpiteistä, ja nyt hänen kohtalonsa oli muiden käsissä.
Psykiatrit tulivat vuorotellen, esittäen kysymyksiä, jotka kaivautuivat syvälle hänen mieleensä. ”Mikä sai sinut tehdä niin?” he kysyivät, mutta hän vain tuijotti tyhjyyteen, menneisyys painoi raskaana hänen sydämellään. ”Deal with it,” hän ajatteli, mutta sanat tuntuivat tyhjiltä ja merkityksettömiltä.
Hänen käyttäytymisensä oli outoa, ja hoitajat tarkkailivat häntä tarkasti. Joka päivä testit ja arvioinnit jatkuivat, mutta vastaus pysyi piilossa. Tunteet, joita hän ei voinut ymmärtää, myllersivät hänessä. Oliko hän todella syyllinen? Oliko hänellä mielenterveysongelmia, jotka selittäisivät hänen tekonsa? Mutta joka kerta, kun hän yritti löytää rauhaa, menneisyys palasi kuin varjo, joka ei koskaan lähtisi.
Hänen elämänsä oli kuin musta aukko, joka nieli kaiken valon. Päivät muuttuivat öiksi, ja kellot tikittivät vain muistuttaakseen häntä ajan kulusta, joka vei hänet syvemmälle epätoivon syvyyksiin. ”Deal with it,” hänen sisäinen äänensä kuiskasi, mutta se ei koskaan ollut niin yksinkertaista.
Lopulta arviointi päättyi, mutta ei vastauksilla, vaan vain lisääntyvällä epätoivolla. Hänen kohtalonsa oli sinetöity, ja hän ymmärsi, että pako oli mahdotonta. Kylmä totuus oli se, että hän oli vangittu omaan mieleensä, ja tämä oli hänen loppunsa.
Kaikki oli mennyttä, ja toivo oli vain kaukainen muisto. Hänen elämästään oli tullut epätoivon labyrintti, josta ei ollut ulospääsyä.
Tämä on kuvitteellinen tarina, jolla ei ole todellista pohjaa.