**Psykiatrinen arvio epäillyn lääkärin oikeudenkäynnissä**
Kun poliisi pidätti tohtori Martinin, hänen elämänsä romahti hetkessä. Häntä syytettiin rikoksista, jotka horjuttivat koko yhteisön perusteita. Nyt hän istui psykiatrisessa sairaalassa, odottaen arviointia, joka määrittäisi hänen tulevaisuutensa. Huone oli kylmä ja steriili, seinät vaaleanharmaat, kuin hänen mielensä.
Tohtori Martin oli aina ollut arvostettu lääkäri, mutta nyt häntä tarkkailtiin kuin petoa häkissä. Kysyttiin, oliko hänen mielenterveytensä ollut horjuvaa. ”Deal with it,” hän mumisi itsekseen, yrittäen löytää voimaa sietää tätä painajaista. Psykologit saapuivat, heidän katseensa tarkkoina, kuin he etsivät merkkejä hulluudesta, joka olisi voinut ajaa hänet tähän tilanteeseen.
Keskustelut olivat kuin tyhjää puhetta, kysymyksiä menneisyydestä, syyllisyydestä ja epätoivosta. Jokainen sana, jonka hän lausui, tuntui vain syventävän hänen kuiluaan. Huoneen kulmissa oli varjoja, jotka tanssivat hänen pelkojensa tahtiin. Hän ei voinut paeta tätä henkistä vankilaa, ei edes omassa mielessään.
Ajan kuluessa arviointiprosessi toi esiin yhä enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Olisiko hänen käytöksellään ollut juurensa syvällä hänen psyykessään? Voisiko hän todella olla vastuussa teoistaan, jos hänen mielensä oli murentunut? ”Deal with it,” hänen äänensä kuiskasi jälleen, mutta se ei tuonut rauhaa, vain lisää tuskaa.
Kun arviointi vihdoin päättyi, lääkärit kertoivat, että Martinin mielenterveys oli heikentynyt, mutta ei niin paljon, että hänet voitaisiin julistaa syyntakeettomaksi. Hän oli edelleen vastuussa teoistaan, mutta hänen henkinen tila oli kuin hauras lasiesine, valmis särkyyn. Valo hänen tulevaisuudestaan oli sammunut, ja hänelle jäi vain pysyvä epätoivo.
Loppujen lopuksi tohtori Martinin tarina oli tarina, joka päättyi vain yhteen lopputulemaan: ikuisen epätoivon suohon, josta ei ollut paluuta.
Tämä on fiktiivinen kertomus, jolla ei ole perustaa todellisuudessa.