Psykiatrinen kuuleminen lääkärin epäilyttävyydestä
Kaupungin varjoisimmassa osassa, vanhan sairaalan kylmässä huoneessa, lääkäri makasi kiinnitettynä sänkyyn, valkoiset seinät ympärillään kuin vankilan muurit. Hän oli ollut epäiltynä useista rikoksista, joiden luonteen vuoksi jopa hänen kollegansa olivat kääntäneet hänelle selkänsä. Nyt hän istui hiljaisuudessa, miettien omaa kohtaloaan, kun poliisi oli toimittanut hänet tähän psykiatriseen sairaalaan arvioitavaksi.
Henkilökunta oli saapunut, ja he alkoivat tehdä havaintoja. Lääkärin silmissä oli jotain, joka sai heidät varovaisiksi. Hän hymyili ajoittain, mutta se hymy oli kuin varjo menneisyydestä. ”Deal with it,” hän kuiskasi itselleen, yrittäen pitää kiinni jostain, vaikka kaikki ympärillä romahti. Hän tiesi, että hänen mielenterveytensä oli nyt tarkastelun kohteena, ja pelko siitä, että hänet julistettaisiin syyntakeettomaksi, painoi raskaana hänen mielessään.
Psykologiset testit ja käytännön kokeet seurasivat toisiaan. Jokainen kysymys, johon hän vastasi, tuntui vievän hänet syvemmälle omaan pimeyteensä. Hänen muistikuvansa hämärtyivät, ja hän tunsi olevansa pelkkä varjo entisestä itsestään. ”Deal with it,” hän toisti hiljaa, vaikka sanat tuntuivat yhä vain vaimealta kaikuulta.
Aikojen kuluessa lääkäri alkoi ymmärtää, että hänen kohtalonsa oli sidottu tähän pelottavaan arviointiin. Hän oli itse asiassa luonut tämän painajaisen, ja nyt se oli hänen yllään kuin raskas takki. Kun viimein arviointi päättyi, ja lääkäri jäi yksin huoneeseensa, hän katsoi peiliin ja näki vain tyhjyyden, joka katsoi takaisin.
Häntä ei ehkä koskaan vapautettaisi tästä henkisestä vankilasta, ja kaikki toivo tulevaisuudesta oli haihtunut. Hän tunsi, että tämä oli hänen elämänsä loppupiste, ja kaikki mitä hän oli koskaan ollut, oli kadonnut.
Kukaan ei koskaan tietäisi, mitä hänen sisimmässään oli tapahtunut. Kaikki valot olivat sammunut, ja hän oli jäänyt pimeyteen, josta ei ollut paluuta.
Tämä on fiktiivinen tarina, jolla ei ole perusteita todellisuudessa.